Välierien toiset ottelut edessä keskiviikkona

SM-liigan välierät saatiin käyntiin viime lauantaina ja toiset ottelut pelataan keskiviikkona 27.4.

Avausottelut olivat kumpikin pitkään tiukkoja, mutta kotijoukkueet BK-46 ja Dicken vetivät lopulta pidemmän korren. Keskiviikkona BK-46 matkaa Cocksin vieraaksi Riihimäelle ja Dicken puolestaan Kauniaisiin GrIFK:n isännöimään otteluun.

Cocks tarjoaa keskiviikon välierään ilmaisen sisäänpääsyn yleisölle ja hakee tätä kautta vielä lisäpotkua kotietuunsa. BK:ssa tiedetään, että helpolla toinen voitto ei Riihimäeltä irtoa.

– Siitä tulee varmasti vaikea ottelu. Cocks pääsee kotikentälleen, mutta meidän pitää vain jatkaa omaa tekemistämme, BK-maalivahti Mikael Heinonen totesi Västra Nylandille.

Cocksin peräsimeen ennen välieriä tarttunut Lasse Boesen vakuutti myös, että parasta Cocksia ei vielä välieräavauksessa Karjaalla nähty.

– Tappio ei ollut mikään katastrofi ja pystymme varmasti parantamaan jatkossa. Olemme vasta päässeet liikkeelle tämän projektin kanssa, Boesen muistutti.

Toisessa välieräsarjassa GrIFK puolestaan hakee ottelusarjan tasoittamista Dickeniä vastaan kotonaan. Avausottelu Pirkkolassa kulki hienokseltaan Dickenin hallinnassa, mutta ratkesi vasta lopussa.

– Dicken oli hiukan terävämpi ja sen lisäksi pallo pomppi heille muutaman kerran, Grani-luotsi Mikael Källman kiteytti Yle Sportenille.

Joukkueitten kauden aiemmista kohtaamisista Kauniaisissa Dicken on vienyt kaksi – molemmat niukalla maalin erolla – ja Grani kolmannen Dickenin varmistettua jo suoran välieräpaikkansa ja peluuttaessa hiukan normaalista poikkeavaa miehistöä.

Lue lisää ennakkotunnelmista molempien välieräparien osalta:
Kohti välieriä: BK-46 – Cocks
Kohti välieriä: Dicken – GrIFK

SM-liigan toiset välierät keskiviikkona 27.4.
18.30 Cocks – BK-46 (VeikkausTV) – BK-46 johtaa voitoin 1-0
19.00 GrIFK – Dicken – Dicken johtaa voitoin 1-0

Kauden kaikki ottelut suorana SolidSportilla.

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk