Cocks taisteli kuuden pisteen kaulan RK Metaloplastikaan

Riihimäen Cocks näytti lauantai-iltana upealle kotiyleisölleen miten rautaisesta ryhmästä on kyse ja lähetti serbialaisen RK Metaloplastika Sabacin EHF Challenge Cupin puolivälierissä kotimatkalle 23-17 tappio niskassaan.

Välieriin jatkava joukkue ratkaistaan ensi lauantaina Serbiassa, jossa Cocksin kantti joutuu todelliselle koetukselle ärsyyntyneen kotijoukkueen ja fanaattisen yleisön puristuksessa.

Serbialaisvieraat osoittautuivat alusta lähtien juuri odotetunlaiseksi ryhmäksi. Metaloplastika oli isokokoinen, fyysinen ja hidas joukkue. Cocks ei vastaan astelleita isoja roikaleita kumarrellut, vaan pystyi vauhdillaan avaamaan hyviä maalipaikkoja kerta toisensa jälkeen. Mahtivireessä viime aikoina ollut Teemu Tamminen oli jälleen elementissään ja pääsi esittelemään heittorepertuaariaan joka puolelta kenttää.

Kovaa vääntöä molemmissa päissä kenttää sisältänyt avausjakso eteni kotijoukkueen hienoisessa hallinnassa, mutta pysyi silti numeroiden valossa tasaisena. Puoliajalle lähdettiin Cocksin johtaessa maalein 12-11, mutta paremmalla viimeistelyllä johto olisi voinut olla suurempikin. Hyviä paikkoja tuhlailivat niin Antti Valo, Kristo Järve, Kristo Voika kuin Teemu Tamminenkin. Metaloplastikan selkeästi vaarallisin pelaaja oli oikea takamies Nemanja Grujicic.

Ottelun toinen puolisko oli riihimäkeläisittäin upeaa katseltavaa. Kristo Järven ja Kristian Janssonin johtama Cocks-puolustus ei antanut Metaloplastikalle senttiäkään ylimääräistä tilaa ja kun vielä maalilla pelannut Yevgen Umovist onnistui erinomaisesti, saivat vierailijat toisella jaksolla tehtyä ainoastaan kuusi maalia! Toisessa päässä kenttää verkot sen sijaan heiluivat aivan toiseen tahtiin ja eroa alkoi kertyä. Pitkään seitsemässä maalissa pysynyt johto kaventui lopulta kuuteen maaliin, mutta loppulukemat 23-17 antavat silti erinomaiset lähtökohdat ensi viikon toiseen kohtaamiseen.

Mahtavan taistelunäytöksen kentällä esittänyt Cocksin miehistö sai läpi ottelun loistavaa taustatukea upealta 460-päiseltä kotiyleisöltään. Nämä ovat selvästi niitä pelejä, joita niin pelaajat kuin katsojatkin haluavat nähdä ja kokea.

Cocksin maalintekijät:
Teemu Tamminen 10, Antti Rogenbaum 4, Nico Rönnberg 3, Kristian Jansson 2, Gheorghe Safronii 2, Kristo Järve 2

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!