Kohti kautta: Dicken

Viime kauden hopeamitalisti Dicken lähtee kauteen 2022-23 uudistuneena enemmän kuin moneen vuoteen.

Vaihtuvuus Dickenissä on perinteisesti ollut pientä ja joukkuetta on kehitetty pitkällä tähtäimellä. Nyt muutos alkoi jo penkin päästä, kun pitkäaikainen päävalmentaja Björn Monnberg jätti viime kauden jälkeen isot saappaat täytettäväksi. Vetovastuun otti viimeksi Dickenin naisia luotsannut Ken Sirenius, jolla toki myös on jo omat meriittinsä.

– Monnbergin kanssa mentiin 13 vuotta, joka on pitkä pätkä. Nyt Kenin myötä on monissa asioissa yleisemmin otettu taas askel eteenpäin, tosin kentällä sitten nähdään mitä juttuja sinne on uutena tullut, Dickenin GM Jukka Kamula luonnehtii.

Päävalmentajan vaihtuminen ei kuitenkaan ole ainoa muutos. Pelaajapuolella liikennettä on ollut enemmän kuin aikoihin Dickenin mittapuulla. Lähtijöistä kärkipäässä olivat Ruotsiin siirtyneet maajoukkueen runkopelaajat Mikael Mäkelä ja Max Granlund.

– Takana on isoimmat muutokset moneen vuoteen, mutta näemme tämän myös isona mahdollisuutena uudistua. Meillä on paljon hyviä vanhoja palasia, jotka ovat vieneet meidät siihen, minne olemme päässeet ja pyrimme siihen tuomaan uusia palasia mukaan.

– Niin paljon kuitenkin on uutta, että varmasti tulee myös vaikeita hetkiä. Vaatii kaikilta vähän sopeutumista, Kamula toteaa.

Hopeamitalien puolustaminen asettaa tietyn tavoitetason luonnostaan, mutta täsmällistä tavoitetta kaudelle Kamula ei halua ainakaan ääneen sanoa.

– Joukkue ei ole asettanut mitään tavoitteita, mutta lähdemme toki voittamaan joka ottelua. Jos ei menestystä lähde hakemaan, niin turha täällä on alla.

– Palasten yhteensovittaminen on varmasti yksi isoimmista haasteista.

Pahimpia kilpakumppaneita listatessa Kamulalta tulee nimi toisensa perään ja lopulta oikeastaan kaikki vastustajat.

– BK:lla ei ole isoja muutoksia, varmasti joukkue on tosi kova. Cocks on vähän kysymysmerkki, mutta ammattilaisjoukkuehan se ilman muuta on. Grani tuntuu myös olevan vahvistunut. Meitä on kaikkineen sarjassa seitsemän joukkuetta ja hyvänä päivänä kuka vain voi voittaa kenet vain.

Dicken
Kaudella 2021-22: 2., voitti välierissä GrIFK:n otteluvoitoin 3-0, hävisi finaaleissa BK-46:lle otteluvoitoin 1-3

Tulleet pelaajat:
Benjamin Peitsaro (SIF)
Thomas Lostedt (SIF)
Roni Syrjälä (Cocks)
Jonatan Molaug (Haslum IL, NOR)
Carlo Granfors (A-Juniorit)
Jens Panelius (A-Juniorit)
Christian Haga (A-Juniorit)
Vida Wickström (A-Juniorit)

Lähteneet pelaajat:
Max Granlund (Alingsås HK, SWE)
Mikael Mäkelä (Redbergslids IK, SWE)
Thomas Hollfast (Dicken Akatemia)
Ian Pehrsson (Dicken Akatemia)

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk