Kohti kautta: BK-46

BK-46 lähtee kauteen puolustavana mestarina ja jälleen yhtenä suurena ennakkosuosikkina.

BK:n joukkue on pysynyt viime kaudesta käytännössä ennallaan. Ainoa varsinainen muutos on Markus Viitkarin siirtyminen Ruotsiin ja hänelle korvaajaksi hankitun Ihor Skyban siirtyminen HC Tallinnista. BK pääsee näin jatkamaan ilman suuria muutoksia pelillisestikään.

BK-luotsi Andreas Rönnberg heittää kauden kynnyksellä suosikin viitan kuitenkin Riihimäen suuntaan. Rönnbergin mukaan Cocksin hankinnat ovat sitä luokkaa, että joukkue tähtää takuuvarmasti paluuseen mestariksi.

– Cocks saa kantaa ennakkosuosikin viittaa. He ovat hankkineet paljon pelaajia ja joukkue tuntuu vahvemmalta kuin viime kaudella.

– Pyrimme kuitenkin taas nappaamaan kullan. Yritämme kaikkemme, jotta pystyisimme lyömään Cocksin jälleen, mutta kyse on sitten myös loukkaantumisista ja siitä keitä pelaajia meillä on käytettävissämme, Rönnberg sanoi Västra Nylandille.

Poissaoloilla Rönnberg viittaa siihen, että BK joutuu lähtemään kauteen ilman kolmea avainpelaajaa Jac Karlssonia, Robin Sjömania ja Oscar Kihlstedtia.

Rönnberg näkee nimenomaan Cocksin ennakkoon suurimpana haasteena alkavalla kaudella.

– Dicken ja GrIFK ovat menettäneet Ruotsiin siirtyneissä Granlundin veljeksissä profiilipelaajia, mutta uskon kuitenkin, että GrIFK:lla voi olla hyvä joukkue koossa.

BK-46
Kaudella 2021-22: 1., voitti välierissä Cocksin otteluvoitoin 3-0, voitti finaaleissa Dickenin otteluvoitoin 3-1

Tulleet pelaajat.
Ihor Skyba (HC Tallinn, EST)

Lähteneet pelaajat:
Markus Viitkar (HF Karlskrona, SWE)
Victor Westerlund (lopettanut)

 

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk