GrIFK nousi lopussa voittoon Cocksista

GrIFK kaatoi Cocksin kolmannen kerran ylemmässä jatkosarjassa lauantaina Riihimäellä vahvan loppukirinsä ansiosta.

Avausjakso Cocks Areenalla kulki kauttaaltaan erittäin tasaisena. Eroa ei missään vaiheessa ollut kahta maalia enempää ja tauolle mentäessä hiuksenhienosti niskan päällä ollut kotijoukkue Cocks johti yhdellä maalilla.

Toisen jakson alussa Cocks näytti jo karkaavan, mutta Grani kuroi eron nopeasti jälleen umpeen. Toisen jakson puolivälin jälkeen Cocks alkoi kuitenkin karata uudestaan ja viimeisellä kymmenminuuttiselle lähdettiin neljän maalin kotijohdossa. Granin loppu oli kuitenkin vahva ja vieraat käänsivät ottelun lopussa voitokseen.

Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki oli ottelun jälkeen turhautuneen oloinen.

– Ei oikein irtoa. Hyvin taisteltiin toinen puoliaika, jolloin oli myös hyvä maalivahtipeli. Kun oli mahdollisuus ratkaista peli, hukattiin se mahdollisuus. Sen jälkeen hyökkäys meni vaikeaksi. Lopputulos oli sitten tässä, Kekki summasi.

GrIFK-luotsi Mikael Källman saattoi sen sijaan hymyillä ottelun jälkeen.

– Upea moraali joukkueelta, vaikka lopussa muutama paikka missattiin. Meillä oli monta hyvää nousua takaisin peliin.

Ottelun parhaana pelaajana palkittu GrIFK:n Patrik Lång oli samoilla linjoilla.

– Hyvältä maistui. Tultiin taistelemaan. Sovittiin, että pelataan yhdessä ja pidetään pää kylmänä. Se onnistui nyt koko 60 minuuttia, Lång totesi.

Cocks – GrIFK 26-27 (16-15)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Cocks: Nikola Kedzo 6, Teemu Tamminen 5, Srdjan Mijatovic 5, Piotr Rybski 4 (2), Onur Ersin 4, Davor Basaric 2
GrIFK: Patrik Lång 7, Carl Weurlander 4, Robin Granlund 4, Richard Sundberg 3, Jere Kantee 3 (2), Alexander Qvist 2, Fredrik Forss 2, Fredrik von Troil 1, Kalle Kankaanpää 1

Tähtipelaajat
Patrik Lång GrIFK 3
Vitalii Shitsko Cocks 2
Nikola Kedzo Cocks 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Cocks: Nikola Kedzo 1 x 2 min, Onur Ersin 1 x 2 min, Teemu Tamminen 3 x 2 min, sulkeminen 3 ulosajon takia, Yury Lukyanchuk 2 x 2 min
GrIFK: Carl Weurlander 1 x 2 min, Miro Koljonen 1 x 2 min, Richard Sundberg 2 x 2 min

Erotuomarit: Teemu Kaulio – Niko Tillan

Yleisöä: 328

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk