Dicken haki varman voiton HC Tallinnista

HC Tallinnin tuplaviikonlopun toinen ottelu ei tuonut lisäpisteitä, kun Dicken haki Tallinnasta pisteet vakuuttavasti.

Lauantaina HIFK:n kanssa tasapelin pelannut HC Tallinn pysyi ottelun alun hyvin Dickenin vauhdissa. Toisella kymmenminuuttisella Dicken alkoi kuitenkin hivuttautua karkumatkalle, mutta HC Tallinn roikkui tuntumassa taukoon saakka.

Toisen jakson ensimmäisen viisiminuuttisen Dicken vei puhtaasti 5-0 ja karkasi samalla tavoittamattomiin. Dicken piti loppuun saakka varmasti kiinni johdostaan ja pisteet matkasivat Suomenlahden yli Helsinkiin.

HC Tallinnin päävalmentaja Bo Ǿstergaard ei selitellyt tappiota isommin.

– Tämä oli tyypillinen toinen peräkkäinen peli meillä, joukkue teki kyllä hyvin töitä. Meillä on europeli tulossa ja emme halunneet loukkaantumisia tässä ottelussa, mutta puolustuspelin olisi pitänyt olla hiukan parempaa, Ǿstergaard näki.

Dicken-luotsi Björn Monnberg sen sijaan oli tyytyväinen nimenomaan oman pään pelaamiseen.

– Olen iloinen puolustamisestamme tänään. Pysyimme tiiviinä ja saimme mukaamme haluamamme tuloksen, Monnberg tiivisti.

Dicken-puolustuksen viimeinen lukko maalivahti Mikael Mäkelä palkittiin myös ottelun parhaana pelaajana.

– Puolustus toimi hyvin ja jokainen oli liikkeellä pirteillä jaloilla. Hyökkäys olisi voinut toimia paremminkin, mutta pelasimme hyvän ottelun tänään.

HC Tallinn – Dicken 18-28 (10-13)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
HC Tallinn: Kaspar Lees 5 (1), Oleksii Shcherbak 4, Markus Oliver Mädo 4, Uladzislau Barylau 2, Dmytro Turchenko 1, Jürgen Rooba 1, Kalev Kütt 1
Dicken: Max Granlund 8, Joacim Broman 5, Benny Broman 5, Filip Söderlund 4 (3), Armi Pärt 2, Johan Gripenberg 2, Anton Rémy 1, Santeri Hakkarainen 1

Tähtipelaajat
Mikael Mäkelä Dicken 3
Benny Broman Dicken 2
Max Granlund Dicken 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HC Tallinn: Karl Kramm 1 x 2 min
Dicken: Armi Pärt 1 x 2 min

Erotuomarit: Niko Tillan – Magnus Roth

Yleisöä: 55


 

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk