Dicken väänsi voiton GrIFK:sta

GrIFK ja Dicken taistelivat varsin tasaisesti lauantaina 40 minuuttia, mutta kärkijoukkue Dickenin loppuveto oli isännille liikaa.

Avausjakso mentiin Dickenin tahdissa, mutta kaikkiaan erittäin tasaisesti. GrIFK ei johtanut ottelua missään vaiheessa, mutta Dickenin johtokaan ei kertaakaan ollut kolmea maalia enempää. Tauolle mentäessä vierasjohto kirjattiin kahden maalin erolla.

Toisen jakson puolivälin alla Dicken nykäisi eron kahdesta maalista kuuteen ja vaikka Grani vielä yritti taistella itsensä mukaan taisteluun voitosta, piti Dicken etumatkastaan kiinni ja eteni lopulta varsin selkeään voittoon.

GrIFK:n päävalmentaja Mikael Källman manasi tehottomuutta ja etenkin liikoja virheitä.

– Yhdeksällätoista tehdyllä maalilla ei otteluita voiteta, erityisesti kotona ja Dickeniä vastaan. 27 päästettyä maalia ei ehkä ole se isoin ongelmaa, vaan ongelma on tekniset virheet, joita tulee todella yllättäen varsinkin, kun pelataan 7 vastaan 6, josta Dicken tekee lähemmäs 10 helppoa maalia tyhjään maaliin, Källman puntaroi.

– Puolustukseen olen kaiken kaikkeaan tyytyväinen.

Dickenin virkaveli Björn Monnberg kiitteli toisen jakson esitystä.

– Olen tyytyväinen, me onnistuimme nostamaan tasoamme toisella puoliajalla. Varsinkin puolustus toimii huomattavasti paremmin ja sitä kautta saamme etumatkaa ja tuloksena ottelun voitto, Monnberg tiivisti.

Ottelun vakuuttavin pelaaja ja kolme LähiTapiola-tähteä napannut oli Dickenin kokenut maalivahti Patrik Roslander.

– Hyvin taisteltu meiltä. Oltiin ehkä hieman väsyneitä keskiviikon ottelusta, mutta taisteltiin läpi ottelun ja saatiin se mitä haluttiin.

GrIFK – Dicken 19-27 (10-12)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
GrIFK: Anthony Hellakoski 5 (1), Robin Granlund 4, Niki Tuominen 2, Daniel Timmerman 2, Fredrik Forss 2, Erik Åkermarck 1, Richard Sundberg 1, Christoffer Sjöblom 1, Daniel Lång 1
Dicken: Max Granlund 7, Filip Söderlund 4, Anton Rémy 2, Patrik Roslander 2, Oskar Monnberg 2, Ian Martin 2, Joacim Broman 2, Benny Broman 2, Felix Nilsson 1, Jukka Kamula 1, Niklas Kaitemo 1, Johan Gripenberg 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Patrik Roslander Dicken 3
Max Granlund Dicken 2
Atte Pakarinen GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Christoffer Sjöblom 2 x 2 min, Fredrik Forss 1 x 2 min, Jere Kantee suora punainen kortti, Kalle Kankaanpää 2 x 2 min, Richard Sundberg suora punainen kortti
Dicken: Felix Nilsson 2 x 2 min, Jukka Kamula 1 x 2 min, Max Granlund 2 x 2 min

Erotuomarit: Harri Nieminen – Pasi Ojapalo

Yleisöä: 0

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!