Cocks jyräsi yli HIFK:n

Cocks kuittasi viikolla Dickenille kärsimänsä tappion korkojen kanssa ottamalla perjantaina HIFK:sta murskaavan voiton.

Cocks otti otteen kamppailusta heti alusta lähtien. HIFK pysyi jotenkin tuntumassa avausjakson puoliväliin saakka, mutta sen jälkeen Cocks paineli omille teilleen ja venytti johtonsa jo taukoon mennessä peräti 14 maaliin.

Sama tahti jatkui tauon jälkeen ja toisen jakson puolivälin tienoilla Cocks oli jo 20 maalin karkumatkalla. Ottelu oli saanut ratkaisunsa ja loppu lähinnä pelattiin pois, eikä ero enää tästä suuremmaksi kasvanut.

Cocksin päävalmentaja Boris Dvorsek: oli tyytyväinen näkemäänsä kaikin puolin.

– Näkee kehityksen, puolustus oli hyvää. Pystyi antamaan lepoa muutamille pelaajille ja samalla sitten peliaikaa kaikille. Olen iloinen, juniorit pelasivat hyvin, Dvorsek tiivisti.

– Nyt kaksi päivää lepoa ja sitten EHF-peleihin valmistautumista.

HIFK:n päävalmentaja Jaakko Horellin mukaan pieni lipsuminen asennepuolella näkyi karusti tulostaululla.

– Jos ei ole 100% taisteluasenteella Cocksia vastaan, niin näin käy. Vastustaja oli juuri niin hyvä kuin tuloksesta käy ilmi, Horelli tunnusti.

Ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä vei nimiinsä pelikuntoon toipunut Cocksin maalivahti Giedrius Morkunas.

– Puolustus oli hyvä ja torjuminen helppoa. Helppo peli, Morkunas summasi.

Cocks – HIFK 40-20 (23-9)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Cocks: Srdjan Mijatovic 8, Teemu Tamminen 6 (3), Sandro Samardzic 5, Yury Lukyanchuk 4, Stefano Arcieri 4, Roni Syrjälä 3, Evgeny Semenov 3, Miika Kaukoranta 2, Ignacy Bak 2, Santeri Vainionpää 1, Vitalie Nenita 1, Djordje Djekic 1
HIFK: Vladimir Knopinskii 6, Kristo Voika 5 (2), Sten Maasalu 3, Oscar Udd 2, Erkka Näntö 1, Jasse Kettunen 1, Kristian Jansson 1, Niclas Ahlgren 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Giedrius Morkunas Cocks 3
Srdjan Mijatovic Cocks 2
Sandro Samardzic Cocks 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Cocks: Aliaksandr Tsitou 1 x 2 min, Roni Syrjälä 1 x 2 min, Vitalie Nenita 1 x 2 min
HIFK: Oscar Udd 2 x 2 min, Samuel Alexandersson 1 x 2 min, Sten Maasalu 1 x 2 min

Erotuomarit: Jan Helander – Teemu Kaulio

Yleisöä: 0

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!