Toinen finaali keskiviikkona – ja ensimmäinen pronssiottelu

SM-liigakauden 2020-21 ratkaisuhetket tiivistyvät entisestään keskiviikkona 21.4., kun pelataan sekä toinen finaali että ensimmäinen pronssiottelu.

Ensimmäinen finaaliottelu lauantaina osoitti, että mestaruudesta taistellaan todella tiukasti. Dicken hallitsi vierasottelua Cocksia vastaan 40 minuuttia, mutta Cocks puristi lopussa niukkaan voittoon. Nyt Dicken pääsee hakemaan otteluvoittojen tasoittamista kotikentällään.

– Tässä pelataan monta ottelua. Olemme osoittaneet, että pystymme pelaamaan rutinoidusti. Nyt meidän pitää vain huolehtia, että pystymme siihen 60 minuuttia, painotti Dickenin Max Granlund Yle Sportenille.

Cocksin osalta yksi huolenaihe on tärkeän Ivan Mosicin pelikunto. Lauantain ottelu jäi kesken ja Mosic vietti lopun ottelusta vaihtopenkillä jääpussi pohkeessaan. Cocksin kokenut Teemu Tamminen painottaa kuitenkin koko joukkueen panoksen merkitystä.

– Dickenkin voitti BK-46, vaikka siellä on joukkueessa Suomen paras käsipalloilija Nico Rönnberg. Joukkueena voitetaan tai hävitään, Tamminen tähdentää.

Loukkaantumiset iso kysymysmerkki pronssiotteluiden alla

Taistelu pronssimitaleista alkaa niin ikään keskiviikkona. GrIFK ja BK-46 ratkaisevat pronssin kohtalon kahden ottelun yhteistuloksella. Välierissä pahasti siipirikkoisena Cockin jalkoihin jääneen Granin osalta on terveystilanteessa ”valonpilkahduksia” seuran verkkosivujen mukaan. Anthony Hellakoski on varmasti sivussa, mutta Richard Sundbergin ja Robin Granlundin osalta lienee ainakin toivoa saada kaksikko mukaan.

– Jos GrIFK ei saa loukkaantuneita pelaajiaan takaisin, meillä ei pitäisi olla vaikeuksia, mutta jos heistä edes joku palaa, uskon että tästä tulee aika tasaista. Olen kuullut, ettei ole mahdotonta, että Sundberg ja Granlund voisivat pelata, BK-luotsi Andreas Rönnberg kertoi Västra Nylandille.

BK:llakin on omat huolensa, sillä pelintekijä Jac Karlssonin pelaaminen on epävarmaa vatsan ja nivusen seudun vaivojen takia. Myös Albert Lindholmin pelikunto on pieni kysymysmerkki.

Ottelut keskiviikkona 21.4.:

2. finaali
19.15 Dicken – Cocks (VeikkausTV, SolidSport)
1. pronssiottelu
18.15 GrIFK – BK-46 (SolidSport)


 

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk