Kohti kautta: HIFK

HIFK taisteli itsensä viime kaudella aina pronssiotteluun saakka, jossa kuitenkin tuli äärimmäisen niukka tappio SIF:lle.

Nyt HIFK lähtee kauteen uudessa komennossa aiemminkin seurassa vaikuttaneen Jaakko Horellin komennossa. Jotain uutta HIFK:n pelissä on tämän myötä odotettavissa.

– No ainahan uusi valmentaja tuo omat asiansa ja sanotaan näin, että ehkä enemmän nähdään vauhdikkaampaa peliä kuin viime kaudella, HIFK:n toinen valmentaja Kenneth Bäcklund luonnehtii muutoksia.

Sen tarkempaa arviota tässä vaiheessa kautta on turha antaakaan.

– Alkanut viikkohan sen sitten näyttää, kun pelit lähtevät liikkeelle. Paremmalta kuitenkin näyttää siinä mielessä, että meillä on enemmän leveyttä joukkueessa ja se on näkynyt kesän mittaan ja nyt syksyllä harjoituksen laadussa. Eli meillä on useampia vaihtoehtoja useammalle pelipaikalle.

HIFK on mukana myös EHF Challenge Cupissa alkavalla kaudella ja tämä tuo oman mausteensa kauteen.

– Sen myötä on ollut hieman erilainen valmistautuminen kauteen, kun niissä peleissä [lokakuussa]
periaatteessa pitäisi olla pelin kunnossa, Bäcklund miettii.

– Meillä on nyt kaksi mahdollisuutta ja molemmista pitää saada kaikki irti, ihan samoin nyt viikolla kun sarja alkaa, niin heti alkuun edessä on kaksi tärkeää ottelua.

Bäcklund ennakoi tasaista kautta ja tiukkaa taistelua kärkipään sijoituksista.

– Pisteet ovat tiukilla sen suhteen, että pääsee sinne mahdollisimman hyville sijoille. Viime hetken valmistautuminen on myös tosi tärkeää. Kyllä me ehdottomasti haluamme olla mitalitaistelussa mukana ja parantaa viime kaudesta.

HIFK
Sijoitus 4. kaudella 2018-19

Uudet pelaajat:
Erkka Näntö
Samuel Alexandersson (PIF)
Joonas Nokelainen (Atlas)
Géza Vasvári (Atlas)
Gheorghe Safronii (Atlas)
Jonathan Manner (HIK)

Lähteneet pelaajat:
Antti Koskela
Kristofer Karlsson
Christoffer Eneberg
Harri Pitkänen
Olli Tamminen
Tom Lindström

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!