Puolivälieräsarjat katkolla ensi kertaa

SM-liigan puolivälierissä pelataan viikolla neljännet ottelut ja molemmat ottelusarjat ovat ensi kertaa katkolla.

SIF haki kotiedun itselleen pääsiäismaanantaina kaatamalla GrIFK:n vieraissa ja pääsee nyt hakemaan välieräpaikkaa ensi kertaa kotiyleisönsä edessä. BK-46:n ja HIFK:n kohtaamiset ovat puolestaan kaikki päättyneet kotivoittoihin ja sarja on ensi kertaa katkolla BK:lle torstaina Helsingissä.

SIF nousi kertaheitolla suosikiksi maanantain voittonsa myötä. Joukkue paineli tasaisen alun karkuun Granilta.

– Pelasimme erittäin hyvän ottelun ja nyt meillä on kotikenttäetu. Se voi olla tärkeää, SIF:n Alexander von Numers totesi Västra Nylandille.

GrIFK:ssa aiotaan kuitenkin kääriä hihat keskiviikkoillaksi.

– Ei tämä vielä ole ohi. Kun pääsemme oikealle tasolle, meillä on mahdollisuudet, tähdensi Granin Nikola Zujic.

HIFK:n ja BK:n sarja jatkuu siis torstaina Helsingin Urheilutalolla. BK-46:n maanantain voitossa hienosti pelannut maalivahti Bogdan Klepa ei usko mihinkään ihmetemppuihin.

– Vaikea sanoa voiko jotain muuttaa tässä vaiheessa. Meidän pitää olla kurinalaisia, asenteen pitää olla oikea ja meidän pitää tehdä kuten valmentaja haluaa, Klepa summasi.

– Oli tärkeää että voitimme [maanantaina] ja johdamme 2-1, mutta meidän pitää olla valmiina torstaina.

SM-liigan 4. puolivälierät:
Ke 24.4. klo 19.00 SIF – GrIFK (OZ.com)
To 25.4. klo 19.00 HIFK – BK-46 (OZ.com)

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!