GrIFK eteni välieriin

GrIFK kaatoi tiukan taistelun jälkeen Atlas Vantaan sunnuntaina vieraskentällä ja eteni välieriin suoraan otteluvoitoin 3-0.

Grani aloitti ottelun vahvasti ja repäisi reilussa kymmenessä minuutissa viiden maalin johdon. Atlas heräsi tämän jälkeen ja alkoi kuroa ero umpeen. Tauolle mentäessä vierasjohto kirjattiin enää yhden maalin erolla.

Tauon jälkeen Grani nykäisi nopeasti, mutta Atlas tuli jälleen takaa rinnalle ja kävi muutamaan kerran johdossakin. Vielä reilu kahdeksan minuuttia ennen loppua Atlas johti niukasti 22-21, mutta vieraiden loppuveto oli vahva. Grani nappasi voiton ja samalla jatkopaikan.

Atlas Vantaan päävalmentaja Toni Kallio antoi rehdin tunnustuksen vastustajalle.

– GrIFK oli parempi joukkue ja ansaitsi voiton. Alkua lukuun ottamatta pelasimme hyvin. Ratkaiseva ero oli viimeistelyssä, joka meillä on ollut vaikeaa läpi koko sarjan. Puolustus meillä oli riittävän vahvaa alkua lukuun ottamatta, Kallio ynnäili.

GrIFK-luotsi Mikko Koskue kiitteli koko joukkuettaan komeasta suorituksesta puolivälieräsarjassa.

– Olen ylpeä joukkueestani. Se oli meiltä hieno ja suvereeni sarja kokonaisuutena, vaikka tänään sattui pari heikkoa jaksoa, Koskue totesi.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin vienyt Granin Richard Sundberg totesi samaa kuin valmentajansa.

– Olimme vahvoja alussa ja lopussa. 7-2 johdon jälkeen tuli heikko hetki, mutta sellaista sattuu pitkässä sarjassa. Ratkaisevaa oli puolustuspelimme näissä kolmessa ottelussa. Atlaksella oli vaikeuksia murtaa puolustuksemme, Sundberg painotti.

3. puolivälierä
Atlas Vantaa – GrIFK 23-26 (10-11)
GrIFK välieriin otteluvoitoin 3-0.

Maalintekijät
Atlas Vantaa: Gheorghe Safronii 6, Sebastian Säkkinen 5, Jani Kivinen 4, Nikko Kinos 3, Erkka Näntö 2, Géza Vasvári 1, Niki Tuominen 1, Heikki Laitinen 1
GrIFK: Richard Sundberg 7, Alexander von Numers  6, Patrik Johanson 5, Sami Silfver 3, Benjamin Olsson 2, Fredrik Forss 2, Patrik Lång 1

LähiTapiola-tähtipelaajat:
Richard Sundberg GrIFK 3
Albert Georgs GrIFK 2
Gheorghe Safronii Atlas Vantaa 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Atlas Vantaa: Erkka Näntö 1 x 2 min, Géza Vasvári 1 x 2 min, Niki Tuominen 1 x 2 min
GrIFK: Alexander Lång 1 x 2 min, Fredrik Forss 1 x 2 min, Richard Sundberg 1 x 2 min

Erotuomarit: Jan Helander – Christian Westerlund

Yleisöä: 392

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!