Puolivälierät jatkuvat – Granilla jo sarja katkolla

SM-liigan puolivälierien kolmannet osaottelut pelataan sunnuntaina ja GrIFK:lla on ensimmäisenä joukkueena mahdollisuus varmistaa välieräpaikka.

Grani on kukistanut Atlas Vantaan kahdesti ja hakee nyt kolmatta voittoaan. Dickenin ja HIFK:n puolivälieräsarja puolestaan on tilanteessa 1-1, joten joukkueet kohtaavat sunnuntain jälkeen varmuudella vielä ainakin kertaalleen.

Atlas Vantaa lähti perjantaina hakemaan Kauniaisista kadotettua kotietua takaisin, mutta jäi pahasti GrIFK:n jalkoihin.

– Grani pelasi hyvän ottelun, mutta me emme onnistuneet. Liekö ollut vika huonossa valmistautumisessa vai mistä johtui, mutta joka tapauksessa meille jäi paljon parannettavaa, Atlas Vantaan kapteeni Tuomas Laitinen sanoi seuran verkkosivuilla.

– Ei tässä enää auta surkutella. Pitää vain löytää uusi lataus ja saada ensialkuun yksi voitto. Sitten katsotaan taas, mitä on tulossa.

Dickenin ja HIFK:n sarjassa on nähty toistaiseksi kaksi vierasvoittoa. Mitään murskajaisia ei ole koettu, mutta kummassakaan ottelussa voittajan suhteen ei ole paljon jossittelemistakaan jäänyt.

3. puolivälierät sunnuntaina 25.3.
15.00 Atlas Vantaa – GrIFK
16.15 Dicken – HIFK

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!