BK-46 kaatoi GrIFK:n vakuuttavasti

BK-46 otti keskiviikkona tärkeät kaksi pistettä kotonaan kärkipään kamppailussa GrIFK:ta vastaan vakuuttavan esityksen jälkeen.

Ottelu eteni tasaisena numeroihin 6-6 saakka, mutta sen jälkeen kotijoukkue BK-46 alkoi ottaa tukevampaa otetta tapahtumista ja 5-0-numeroin viety reilu 7-minuuttinen siivitti isännät seitsemän maalin taukojohtoon.

Tauon jälkeen BK venytti johtonsa nopeasti jo yli kymmeneen maaliin. Grani sai sen verran juonesta kiinni, että puristi eron uudestaan kymmenen maalin tuntumaan, mutta ei pystynyt kotivoittoa enää uhkaamaan. Lopussa vieraat pääsivät vielä hiukan kaunistelemaan numeroita, mutta BK otti täyden pistepotin varmasti.

BK-46:n päävalmentaja Mikael Källman kiitteli ennen kaikkea puolustuspelaamista ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valitun maalivahti Bogdan Klepan johdolla.

– Onnistuttiin erinomaisen hyvin puolustuksessa ensimmäisellä puoliajalla, ja Bogdan hoiti loput. Ylläpidettiin melkein läpi ottelun hyvää tempoa ja nopeasti luotua hyviä maalipaikkoja, Källman totesi tyytyväisenä.

Samoilla linjoilla oli myös erinomaisen ottelun pelannut Klepa.

– Meillä oli tänään erinomainen puolustus, jonka takana on helppo pelata. Erinomainen voitto nyt kun perhekin on kokonaisuudessaan Karjaalla, Klepa viittasi myös taustaolosuhteisiin.

GrIFK:n päävalmentaja Mikko Koskuen ilonaiheet rajoittuivat ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin.

– Alku hyvää ja siihen se jäi. Tällaisia nämä arkipelit vieraissa ovat.

BK-46 – GrIFK 31-24 (19-12)

Maalintekijät
BK-46: Andreas Rönnberg 10, Maksym Biegal 8, Oscar Kihlstedt 4. Benjamin Helander 4, Kenneth Dahlberg 2, Linus Löfgren 1, Topias Laine 1, Bogdan Klepa 1
GrIFK: Patrik Johanson 9, Fredrik Forss 6, Patrik Lång 3, Richard Sundberg 2, Alexander von Numers 1, Peik Sjöblom 1, Benjamin Olsson 1, Paavo Brummer 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Bogdan Klepa BK-46 3
Andreas Rönnberg BK-46 2
Patrik Johanson GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Maksym Biegal 1 x 2 min
GrIFK: Alexander von Numers  1 x 2 min, Fredrik Forss 1 x 2 min, Patrik Johanson 1 x 2 min, Richard Sundberg 1 x 2 min

Erotuomarit: Jan-Erik Leandersson – Mikael Lindroos

Yleisöä: 519

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!