GrIFK ja Atlas Vantaa kärkipään taistossa

Tasapisteissä olevat GrIFK Ja Atlas Vantaa iskevät yhteen lauantaina kauniaislaisten kotikentällä.

Molemmat joukkueet ovat pystyneet keräämään kymmenen pistettä seitsemästä pelatusta ottelusta. Ottelua voidaan siis kutsua neljän pisteen otteluksi.

Tämän hetken sarjatilanne kaikkineen on kutkuttavan tasainen kun sijoilla 2-5 – Dicken, BK-46, Atlas Vantaa ja GrIFK – ovat identtisillä tuloksilla (5-0-2) keränneet kymmenen pistettä.

GrIFK:n ja Atlaksen kohtaaminen on tämän syksyn toinen Luolassa. Ensimmäinen kohtaaminen joukkueiden välillä Suomen Cupin välierässä päättyi GrIFK:n kotivoittoon 27-23. Tilastojen valossa Granilla on henkinen yliote, sillä se on voittanut vantaalaiset neljästi peräkkäin, näistä kolmesti viime kevään puolivälierissä.

– Ei Grani silti ole meille mikään peikko, Atlas Vantaan kapteeni ja maalivahti Tuomas Laitinen sanoi.

– Viime kevääseen nykytilannetta on turha verrata, sillä silloin Granilla oli materiaaliylivoima. Tappio cupissa kyllä harmittaa.

Sitten cupin ottelun Grani on saanut lisää voimaa peliinsä, kun Alexander von Numers on tervehtynyt. Neljässä pelaamassaan ottelussa hän on paukuttanut 24 maalia.

– Hän on kovaheittoinen ja hyvä pelaaja, Laitinen sanoi.

Ottelu Kauniaisissa alkaa lauantaina kello 16.00.

Käsipallon miesten SM-liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!