Cocks varmaan voittoon HIFK:sta

Cocks jatkaa SM-liigan kärjessä puhtaalla pelillä kaadettuaan keskiviikkona kotonaan HIFK:n vakuuttavasti.

Cocks otti ohjat käsiinsä heti alusta ja johti jo reilun viiden peliminuutin jälkeen 6-1. Tämän jälkeen ottelu tasaantui, mutta kymmenminuuttinen ennen taukoa meni taas selkeästi Cocksin nimiin ja eroa tauolla oli kotijoukkueen hyväksi jo 11 maalia.

HIFK ei tauon jälkeen pystynyt eroa kaventamaan, vaan Cocks piti eron turvallisesti yli kymmenessä maalissa, eikä voitosta lopulta suurta kamppailua syntynyt. Ottelun loppua kohden Cocks vielä kasvatti etumatkaansa ja otti selkeän voiton.

Cocks-valmennuksesta vastannut Paavo Nelke antoi tunnustuksen päävalmentaja Gintaras Savukynasille, vaikka tämä ei ottelussa mukana ollutkaan.

– Gintaras oli tehnyt hyvän pohjatyön, niin oli helppo astua hänen tilalleen. Peli alkoi rullaamaan heti alusta asti. Tärkeätä, että pojat ovat pysyneet terveinä, Nelke totesi.

HIFK-luotsi Jaakko Horelli antoi entiselle seuralleen täyden tunnustuksen.

– Onnittelut Cocksille, voittajasta ei ollut kahta sanaa. Näki, ettei oltu pelattu kolmeen viikkoon. Vastustaja on kova.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin napannut Cocksin maalitykki Teemu Tamminen oli ottelun jälkeen hyvällä tuulella.

– Mukavaa peliä kaikilta, kaikki onnistui. Vaimolle terveisiä, Tamminen heitti.

Cocks – HIFK 41-26 (21-10)

Maalintekijät
Cocks: Tamminen Teemu 14, Rönnberg Nico 8, Sjöman Robin 5, Oliveira Da Silva Tiago 4, Kaliarovich Andrei 4, Valo Antti 1, Syrjälä Roni 1, Safronii Gheorghe 1, Novoselov Andrei 1, Lukyanchuk Yury 1, Bachko Aliaksandr 1
HIFK: Jansson Kristian 8, Protcenko Roman 5, Ahlgren Niclas 4, Shevchenko Sergey 2, Koskela Antti 2, Pitkänen Harri 1, Maletic Srdjan 1, Kantee Jere 1, Järnström Markus 1, Ahlgren Richard 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Tamminen Teemu, Cocks 3
Rönnberg Nico, Cocks 2
Shitsko Vitalii, Cocks 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Cocks: –
HIFK: Kantee Jere 1 x 2 min, Koskela Antti 1 x 2 min, Maletic Srdjan 1 x 2 min

Erotuomarit: Helander Jan – Skogberg Johan

Yleisöä: 275

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!