Helsinki

Kohti kautta: Dicken

Dicken
Kaudella 2015-16: Runkosarjan 2., putosi välierissä HC Westille 1-3, voitti pronssiotteluissa Atlas Vantaan
Suomen mestaruuksia: 1

Dicken päätti viime kauden pronssimitaleihin, mutta nälkä ei himmeimpien mitaleiden myötä varmasti tullut ainakaan kokonaan tyydytetyksi. SM-liigan kärkijoukkueisiin pitkään kuulunut Dicken lähtee päävalmentaja Björn Monnbergin johdolla uuteen kauteen hiukan uudistuneena.

– Kauden alussa meillä on avauskokoonpanossa ehkä kolme samaa pelaajaa kuin viime kaudella oli normiavauksessa, Monnberg toteaa.

– Rinkiin on nostettu nuoria kavereita kehitysjoukkueesta ja heitä pyritään kauden aikana sitten kehittämään edelleen.

Pois ovat jääneet Joona Hertola, joka pitkän harkinnan ja lääkäreiden kanssa keskustelun jälkeen totesi ettei paikat enää kestä korkeimmalla tasolla pelaamiseen, ja lisäksi Christoffer Modig sekä Thomas Hollfast pitävät näillä näkymin välivuotta käsipallosta koulun takia. Positiivista Dickenin rosterissa on kuitenkin se, että nuoret lupaukset ovat osoittaneet erittäin hyviä otteita kauden valmistavissa harjoituksissa ja peleissä, näistä etunenässä Johan Gripenberg, Max Granlund sekä Oskar Monnberg.

Dicken valmistautui kauteen leireilemällä Saksassa ja reissusta jäi Monnbergin mukaan käteen hyvät eväät uuteen kauteen.

– Se oli hyvä harjoitus- ja ottelumatka. Pääsimme näkemään ja kokemaan sen mitä puitteet ovat lajin huipulla.

Ihan täydellä pakalla Dicken ei kauteen pääse lähtemään sillä pikkukolhujen lisäksi pari pelaajaa on vielä Monnbergin mukaan toipilaana.

– Leiri oli kokonaisuudessaan positiivinen, kaikki tekivät hyvin töitä ja pelasimme lisäksi kolme ottelua. Päästiin kaikkineen projektissa hyvin eteenpäin, Monnberg sanoo.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!