SIF isännöi ÅIFK:ta lauantaina

Vahvasti alemman jatkosarjan avannut SIF isännöi lauantaina alemman jatkosarjan ottelussa ÅIFK:ta.

SIF otti vahvan kiinnityksen puolivälieräpaikkaan heti jatkosarjan alkajaisiksi hakemalla selvän voiton HIFK:sta. SIF-luotsi Kaj Hagman näkikin merkkejä siitä, että peli on loksahtamassa uomiinsa juuri oikeaan aikaan.

– Pelasimme kuten piti ja samalla Ardo Puna onnistui hyvin. Nyt saimme hänestä irti todella sen mitä olemme häneltä odottaneet, Hagman totesi tyytyväisenä Västra Nylandille.

ÅIFK osoitti jatkosarjan avauksessa, ettei pudotuspeleihin selviytyminen vielä riittänyt tälle kaudelle. Turkulaiset olivat jo 12 maalia tappiolla GrIFK:ta vastaan, mutta punnersivat vielä voittotaisteluun mukaan, vaikka lopulta niukka tappio tulikin. Otteet kuitenkin kertoivat, että ilmaisia pisteitä ÅIFK ei kellekään jaa.

Runkosarjan avauskierroksella vastaava ottelu päättyi SIF:n niukkaan yhden maalin voittoon. Joulukuussa Turussa SIF voitti viiden maalin marginaalilla.

Ottelu Siuntion Folksam Arenalla alkaa lauantaina kello 16.00.

Käsipallon miesten SM-liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!