BK-46 haki arvokkaat vieraspisteet Dickeniltä

BK-46 avasi ylemmän jatkosarjan erittäin tärkeällä voitolla, kun Dicken kaatui keskiviikkona vieraissa varsin selkeästi. Voitto antoi karjaalaisille jo tukevan otteen kakkossijasta.

Tasatahtia edettiin lukemiin 5-5, minkä jälkeen BK-46 nykäisi kaksiminuuttisen 4-0 ja otti otteen pelistä. BK-johto pysytteli samojen neljän maalin tuntumassa, kunnes vieraat nykäisivät jälleen tauon lähestyessä ja venyttivät eron seitsemään maaliin. Dicken pääsi tauon alla kuitenkin hiukan kaventamaan.

Tauon jälkeen Dicken puristi jo kolmen maalin päähän, kunnes BK taas pääsi repäisemään, eikä Dicken enää tähän pystynyt vastaamaan. Ero ei kaventunut enää kuutta maalia pienemmäksi ja BK otti pisteet matkaansa vakuuttavin numeroin.

Dicken-luotsi Björn Monnberg ei omiaan ottelun jälkeen silitellyt.

– Huonolla jalalla oltiin tänään liikkeessä ja se näkyi päästettyjen maalien määrässä, Monnberg tiivisti.

BK-46:n päävalmentaja Teddy Nordling oli sen sijaan tyytyväinen ja antoi erityistunnustuksen tolppien väliin.

– Martin Pråhl pelasi mahtavan pelin. Me puolustettiin todella hyvin ja saatiin Dicken pidettyä kurissa. Oltiin rohkeita hyökkäyksessä ja käytettiin paikat hyödykseen, Nordling listasi.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin vienyt BK:n Oscar Kihlstedt oli samoilla linjoilla ja totesi nauttineensa pelaamisesta.

– Meillä oli hyvä tunnelma pelissä, niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä. Kaikki pelaajat olivat 110%:n asenteella tänään mukana ja toivat paljon energiaa mukanaan. Silloin on hauska pelata käsipalloa, Kihlstedt hehkutti.

Dicken – BK-46 25-35 (13-18)

Maalintekijät
Dicken: Granlund Max 8, Broman Benny 6, Rémy Anton 5, Söderlund Filip 2, Broman Joacim 2, Noodla Valdar 1, Hollfast Robin 1
BK-46: Kihlstedt Oscar 10, Weber Ben 8, Rönnberg Andreas 7, Thor Timmy 4, Lindberg Linus 3, Lindholm Albert 2, Lignell Alex 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Kihlstedt Oscar, BK-46 3
Pråhl Martin, BK-46 2
Rönnberg Andreas, BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Dicken: Broman Benny 1 x 2 min, Granlund Robin 1 x 2 min, Gripenberg Johan 1 x 2 min
BK-46: Lindholm Albert 2 x 2 min, Mattsson Robin 1 x 2 min, Thor Timmy 1 x 2 min, Weber Ben 1 x 2 min

Erotuomarit: Lindroos Mikael – Leandersson Jan-Erik

Yleisöä: 207

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!