BK-46 ja GrIFK tiukassa taistossa lauantain päätteeksi

Lauantain SM-liigan täysi ottelukierros päättyy kärkipään kamppailuun, jossa BK-46 saa vieraakseen GrIFK:n.

BK-46 lähtee otteluun sarjataulukon kakkossijalta ja Grani on pari pykälää ja kaksi pistettä alempana

BK-46 kärsi maajoukkuetauon alla cupissa tappion Cocksin vieraana, mutta puristi sarjakärjen todella tiukalle ja vei toisen jakson nimiinsä viiden maalin erolla, mutta kärsi tappion kahdella osumalla.

– Siitä ottelusta otamme mukaamme toisen puoliajan, joka oli erittäin hyvä. 20-15 ei ole heikko, sillä Cocks on vahva joukkue, BK-luotsi Teddy Nordling sanoi Västra Nylandille.

Myös Granin edellinen ottelu oli Cocksia vastaan ja mikään läpihuutojuttu sekään ei ollut. Cocks voitti, mutta tähän saakka kauden sarjaotteluiden pienimmällä marginaalilla eli viidellä osumalla.

– Lähdettiin hakemaan kauden parasta peliä ja kokonaisuutena siinä varmaan onnistuttiinkin molempiin suuntiin, Grani-piiskuri Mikko Koskue totesi Cocks-ottelusta.

BK-valmentaja Nordling ylistää joukkueensa mentaliteettia ja vakuuttaa, että Graniakin vastaan tavoitteena on vain voitto.

– Tämä joukkue lähtee voittamaan jokaista ottelua ja uskoo itseensä.

Ottelu Sisu Arenalla Karjaalla alkaa lauantaina kello 18.30.

Käsipallon miesten SM-Liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!