Dicken kaatoi Atlas Vantaan ja varmisti pronssin

Dicken oli SM-liigan toisessa pronssiottelussa tyly isäntä ja hallitsi peliä Atlas Vantaata vastaan alusta loppuun varmistaen himmeimmät mitalit palkintokaappiinsa.

Toisin kuin tiistaina Myyrmäessä ottelu kulki alusta alkaen Dickenin lievässä hallinnassa. Avausjakson loppupuolella Atlas Vantaa nousi jo kahden maalin tuntumaan, mutta taukoon mennessä Dicken venytti johtonsa viiteen maaliin.

Toisella puoliajalla ero pysyi suunnilleen samoissa lukemissa hiukan jakson puolivälin yli, mutta sen jälkeen Dickenin 4-0 viemä jakso ratkaisi ottelun lopullisesti. Dicken vei kamppailun lopulta selvin lukemin ja varmisti pronssimitalit.

Dicken-luotsi Björn Monnberg oli tyytyväinen mitalien jäätyä palkinnoksi taiston tauottua.

– Jaksettiin puristaa kauden viimeisessä pelissä sen verran hyvin että pronssi tuli ja siihen ollaan tyytyväisiä tänään, Monnberg tiivisti.

Atlas Vantaan päävalmentaja Mikael Källman antoi tunnustuksen vastustajalle.

– Molemmilla joukkueilla on hyvin suuret vaikeudet loukkaantumisien kanssa. Tänään oli iso tasoero molemmissa päissä joukkueiden välillä. Dicken oli tänään latautuneempi, Källman myönsi.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin vei peräti 13 maalia paukuttanut Dickenin Thomas Hollfast.

– Tultiin tänään hyvällä asenteella. Tehtiin tarvittava työ, riitti voittoon. Nyt on hyvä lopettaa kausi tähän, Hollfast sanaili.

2. pronssiottelu:
Dicken – Atlas Vantaa 29-19 (16-11)

Dicken vei pronssimitalit yhteismaalein 50-40.

Maalintekijät:
Dicken: Hollfast Thomas 14, Rémy Anton 5, Broman Benny 3, Stierncreutz Casimir 2, Granlund Max 2,
Montonen Gusten 1, Modig Christoffer 1, Hertola Teemu 1
Atlas Vantaa: Näntö Erkka 5, Mimic Mirza 3, Kivinen Jani 3, Laaksonen Artturi 2, Filic Milan 2, Åstrand Kenneth 1, Säkkinen Sebastian 1, Maletic Srdjan 1, Janicijevic Aleksandar 1

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Hollfast Thomas Dicken
** Mäkelä Mikael Dicken
* Broman Benny Dicken

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset:
Dicken: –
Atlas Vantaa: Maletic Srdjan 1 x 2 min, Mimic Mirza 1 x 2 min

Erotuomarit: Tuomi Markku – Nieminen Harri

Yleisöä: 200

 

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!