Dynamo Riihimäki haastamaan HIFK:ta

Uusi käsipallokausi 2015-16 saadaan käyntiin lauantaina myös Helsingissä, kun HIFK avaa liigan kotipelillä. Vastaan saapuu viime kauden sarjanousija Riihimäen Dynamo, jonka debyyttikausi päättyi 23 ottelun tappioputkeen.

Viime vuonna Dynamo kohahdutti heti avausottelussaan pelaamalla tasan HC Westiä vastaan, mutta yksi tasapelipiste jäi lopulta joukkueen koko kauden pistesaaliiksi. IFK keräsi kauden mittaan kolme voittoa Dynamosta lukemin 32-23, 33-29 sekä 31-25.

– Meillä on voitto mielessä jo lauantaina, kun matkaamme Helsingin Urheilutalolle, varoittelee Dynamo-luotsi Pekka Lappalainen kuitenkin Yle Sportenin mukaan.

IFK:n miehistössä on kesällä tapahtunut melko runsaasti muutoksia. Viime vuoden joukkueesta poissa ovat Tomi Sivén, Thomas Åkermarck, Jasper Hellberg, Olev Eensalu sekä Aivar Paist. Uusiakin vahvistuksia saatiin tilalle, kun IFK:hon siirtyivät Rasmus Hallbäck (Tyresö IK, SWE), Roman Protcenko (HC West), Sergey Shevchenko (Atlas) ja maalivahti Freddy Wickström (BK-46). Koko miehistö on tällä hetkellä ilman merkittäviä loukkaantumishuolia, vaikka parilla pelaajalla osa kesästä meni vielä vanhoja vammoja parannellessa.

Dynamon miehistössä vaihtuvuus on ollut suhteellisen pientä. Lähinnä joukkueen materiaali on leventynyt muutamalla pelaajalla.

Ottelu Helsingin Urheilutalolla alkaa lauantaina kello 17.00. Helsingin Urheilutalo avataan handiksen lisäksi myös kirjanjulkaisutapahtumalla, kun toimittaja Markus Ånäsin kirja ’HIFK – Ikuisesti sinun’ esitellään ottelun yleisölle. Kirjailija itse on paikalla kustantajan haastateltavana, lisäksi painotuore kirja on ostettavissa hintaan 29 euroa (norm. 33 euroa).

Käsipallon miesten SM-Liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelin tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!