HIFK selvään voittoon BK-46:sta

HIFK otti erittäin tärkeät pisteet pudotuspeliasetelmia ajatellen kaatamalla torstaina kotonaan BK-46:n selvällä kahdeksan maalin erolla toisen jakson vahvan alun ansiosta.

Avausjakson ensimmäinen puolikas edettiin tasatahtia, mutta pelikellon näyttäessä tasan 15 minuuttia HIFK siirtyi 5-4-johtoon, eikä johtoasemastaan enää tämän jälkeen luopunut. Taukoa Helsingin Urheilutalolla vietettiin kotijoukkueen kolmen maalin johdossa.

Ottelun ratkaisu nähtiin pikavauhtia tauon jälkeen. HIFK vei toisen jakson ensimmäisen kymmenminuuttisen murskaavasti 8-0 ja peli oli käytännössä selvä. BK pystyi puristamaan eron vielä kuuteen maaliin muutamaankin otteeseen, mutta toden teolla kotivoitto ei enää ottelun lopussa ollut uhattuna.

Voitto maistui HIFK-leirissä makealle etenkin kun se tuli vahvan esityksen jälkeen, kuten päävalmentaja Kenneth Bäcklund totesi.

– Tänään meillä oli kokonaisuutena hyvää peliä. Puolustuspeli ja maalivahtipeli olivat kunnossa heti alussa ja hyökkäyspelikin löytyi melkein heti ottelun alussa. Saimme leveyttä ratkaisuihin ja vastaiskut sekä puolinopeat onnistuivat hyvin, Bäcklund kiitteli.

– Kaikkein paras jakso tuli toisen puoliajan alkuun, missä saatiin jo voitto ja arvokkaat pisteet pelattua taskuun.

Ottelun vakuuttavin pelaaja, kymmenen maalia nakuttanut HIFK:n Olev Eensalu säesti päävalmentajaansa.

–  Joukkueessa oli todella hyvä energia tänään, ja yhteispeli toimi ilman ongelmia. Kaikki tekivät hyvin töitä ja sain tavallista enemmän vapaita heittopaikkoja. Kiva fiilis ottaa tärkeä voitto, Eensalu iloitsi.

BK-46:n päävalmentaja Peter Kihlstedt jäi harmittelemaan ennen kaikkea vaisuutta hyökkäyspäässä.

– Hyökkäyspeli oli tänään huonoa, omaan peliin olisi tarvittu enemmän liikkuvuutta ja malttia ratkaisuihin. Useat heitoista lähti liian hätäisesti, olisimme varmasti saaneet parempiakin paikkoja huolellisemmalla pelillä, Kihlstedt puntaroi.

HIFK – BK-46 26-18 (10-7)

Yleisöä: 131

Erotuomarit: Miro Korja, Jonas Laitinen

Maalintekijät:
HIFK: Olev Eensalu 10, Alexander von Numers 4, Jasper Hellberg 3, Antti Koskela 2, Nikola Zujic 2, Mirza MImic 2, Jasu Heino 1, Christoffer Eneberg 1, Richard Ahlgren 1
BK-46: Kenneth Dahlberg 4, Nicholas Mavrostomos 3, Oscar Udd 2, Mario Karuse 2, Gonzalo Cervera 2, Sam Sjöman 1, Robin Mattsson 1, Victor Westerlund 1, Alex Lignell 1, Janis Selge 1

Varoitukset:
HIFK: Christoffer Eneberg, Mirza Mimic
BK-46: Robin Mattsson, Oscar Udd, Alex Lignell, Peter Kihlstedt

Ulosajot ja sulkemiset:
HIFK: Jasper Hellberg 2, Antti Koskela 1, Christoffer Eneberg 1, Alexander von Numers 1
BK-46 : Gonzalo Cervera 3 (= sulkeminen), Sam Sjöman 1, Victor Westerlund 1

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Olev Eensalu, HIFK
** Christoffer Eneberg, HIFK
* Bogdan Klepa, HIFK

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!