Cocks selvään voittoon Atlas Vantaasta välierien avauksessa

Hallitseva mestari Cocks otti vakuuttavan voiton ensimmäisessä välieräottelussa Atlas Vantaata vastaan. Cocks karkasi avausjakson lopussa ja piti lopulta asemistaan kiinni varsin helposti.

Cocks alkoi tehdä pesäeroa vieraisiinsa jo alkuminuuteilta lähtien. Atlas Vantaa pysyi kuitenkin hyvin tuntumassa avausjakson viimeiselle kymmenminuuttiselle saakka. Cocks tuli vahvasti ennen taukoa ja nykäisi eron jo kymmeneen maaliin.

Tauon jälkeen ero pysyi tasaisesti kymmenen maalin tuntumassa – Atlas ei juuri pystynyt eroa kutistamaan, eikä Cocks kasvattamaan. Pelikello teki koko ajan kuitenkin töitä isäntien hyväksi ja loppuvaiheissa Cocks vielä kaunisteli numeroita.

Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki näki valmistautumisen menneen nappiin ja tämä myös näkyi kentällä.

– Tänään pukuhuoneessa oli ennen peliä lähes kirkollinen hiljentyminen, ja kenties sen vuoksi oltiin alusta asti valmiita peliin. Hyvin meni, Kekki totesi tyytyväisenä.

Atlas-luotsi Martin Noodla ei sen sijaan omiensa otteisiin järin tyytyväinen ollut.

– Meidän joukkueemme ei ilmiselvästi ollut valmis tähän peliin. Toivottavasti jätkät tajuavat, että näissä peleissä tarvitsee tehdä enemmän töitä, Noodla jyrisi.

Myös ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valittu Cocksin Kirill Morozov näki vantaalaisten olleen tavallista vaisumpia.

– Mielestäni Atlas ei pelannut tänään heidän parasta peliään: Olen nähnyt heidän runkosarjan pelejä ja niistä on iso ero tähän peliin, Morozov vertaili.

Cocks – Atlas Vantaa 35-21 (19-9)

Cocks johtaa otteluvoitoin 1-0.

Yleisö: 392

Erotuomarit:  Lindroos Mikael ja Leandersson Jan-Erik

Maalintekijät:
Cocks: Rogenbaum Antti 3, Tuominen Jani 3, Buciuman Andrei 5, Voika Kristo 3, Jansson Kristian 1, Syrjälä Roni  3, Sjöman Robin 2, Rönnberg Nico 3, Nenita Vitalia 4, Leikama Niko 8
Atlas: Kinos Nikko 2, Åstrand Kenneth 1, Laitinen Heikki 1, Näntö Erkka 1, Forsström Filip 3, Säkkinen Sebastian 1, Maksimovic Milos 4, Hellakoski Anthony 3, Cacic Mladen 5

Ulosajot:
Cocks: Buciuman Andrei 1x2min, Jansson Kristian 1x2min, Safronii Gheorghe 1x2min
Atlas: Laitinen Heikki 1x2min

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Morozov Kirill, Cocks
** Leikama Niko, Cocks
* Sjöman Robin, Cocks

 

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!