Atlas Vantaa kaatoi HIFK:n niukasti

Atlas Vantaan ja HIFK:n lauantainen kohtaaminen muodostui melkoiseksi jännitysnäytelmäksi lopussa, mutta ottelua käytännössä koko ajan johtanut Atlas Vantaa vei pisteet yhden maalin erolla.

Isännät siirtyivät heti alkuun 3-0-johtoon, eivätkä johtoasemasta tämän jälkeen enää luopuneetkaan. Ero ei kuitenkin kasvanut suuremmaksikaan kuin vasta juuri ennen taukoa ja avausjakson jälkeen Atlas Vantaan johto oli neljä maalia.

Toisen jakson alkupuolella HIFK kiri jo yhden maalin päähän, kunnes ero venyi jälleen neljään maaliin. Vielä 2,5 minuuttia ennen loppua Atlas Vantaa johti kolmella maalilla, mutta HIFK kiri maalin päähän 1,5 minuuttia ennen loppua. Enempiä osumia ei kuitenkaan nähty, vaikka HIFK pääsi lopussa hakemaan tasoitusta miesylivoimalla.

Kotijoukkueen valmentajan Martin Noodlan mukaan voitto maistui erityisen maukkaalta lähtökohdat huomioiden.

– Oli vaikea tilanne lähteä otteluun, kun oli flunssaa ja loukkaantumisia. Tiedettiin, että tulee vaikea matsi ja sellainen tuli. Tällaisessa ottelussa yhdenkin maalin voitto sopii ja tuntuu hyvältä, Noodla iloitsi.

Samaan kiinnitti huomiota myös ottelun vakuuttavin pelaaja, Atlas-maalivahti Tuomas Laitinen.

– Oli vaikea viikko alla, kun flunssaa oli paljon kavereilla, mutta silti pojat jaksoi taistella ja tämä oli voitto sydämellä. Nyt on edessä keskiviikkona ja lauantaina tärkeät pelit ja silloin meidän pitää pystyä pelaamaan paremmin.

Vierasjoukkueen valmentaja Kenneth Bäcklund näki eväitä olleen toisenlaiseenkin lopputulokseen.

– Meillä oli aika huono startti ja tehtiin hyökkäyksessä tyhmiä ratkaisuja. Tultiin kuitenkin hyvin mukaan ja oltaisiin voitu ratkaista ottelu ekalla puoliajalla, kun mokattiin rankkareita ja läpiajoja. Toinen puoliaika oli muuten hyvä, mutta taas tuli hyökkäyksessä tyhmiä ratkaisuja. Päästiin kuitenkin taas tulemaan mukaan ja loppu olikin jo arpapeliä, Bäcklund arvioi.

Atlas Vantaa – HIFK 25-24 (14-10)

Yleisö: 321

Erotuomarit: Leandersson Jan-Erik – Rönnberg Jan

Maalintekijät:
Atlas Vantaa: Säkkinen Sebastian 6 Aalto Toni 4, Vainikk Mikk 3, Laitinen Heikki 3, Cacic Mladen 3, Åstrand Kenneth 2, Näntö Erkka 2, Forsström Filip 1, Maksimovic Milos 1
HIFK: Mimic Mirza 9, Zujic Nikola 6, Koskela Antti 4, Hellberg Jasper 3, Eneberg Christoffer 2

Varoitukset:
Atlas Vantaa: Laitinen Heikki, Vainikk Mikk
HIFK: Eensalu Olev, Koskela Antti

Ulosajot:
Atlas Vantaa: Vainikk Mikk 3 (sulkeminen), Laitinen Heikki, Maksimovic Milos, Säkkinen Sebastian
HIFK: Eensalu Olev, Koskela Antti

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Laitinen Tuomas, Atlas Vantaa
** Mimic Mirza, HIFK
* Vainikk Mikk Atlas Vantaa

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!