Sisuuntunut ÅIFK Dickenin vieraaksi

Dicken pelaa tulevana viikonloppuna kaksi ottelua, ensimmäinen Pirkkolassa ÅIFK:ta vastaan ja sunnuntaina Riihimäellä Dynamon vieraana.

Dicken pelasi todella tiukan pelin viime perjantaina juuri ÅIFK:ta vastaan Suomen Cupin puolivälieräottelussa, jossa ÅIFK kaatui vasta viimeisillä hetkillä, loppunumerot kirjattiin Samppalinnassa lukemin 26-28.

ÅIFK sisuuntui varmasti tiukasta ottelusta todella paljon, siitä jo osoituksena HIFK:n kaataminen keskiviikon kierroksella selkein numeroin 38-31. Tuossa ottelussa kaikki kentällä käyneet turkulaisten yhdeksän kenttäpelaajaa saivat nimensä myös maalintekijöitten kirjoihin.

– Jos joku yksittäinen nimi pitää nostaa esiin, se on jälleen ”Toffe” Nyström. Aivan kuten perjantaina Dickeniä vastaan, hän oli taas loistava, ÅIFK:n päävalmentaja Ulf Andersson kehui vahvan vireen löytänyttä Christoffer Nyströmiä Åbo Underrättelserin sivuilla.

ÅIFK voi siis olla todella hankala vastus flow-tilassa. Dickenin on seuran verkkosivujen mukaan siis latauduttava toden teolla, mikäli voitto kiinnostaa lauttasaarelaisia lauantaina. Alla isännillä on edellisestä sarjaottelusta tappio Cocksille kärkikamppailussa, joten sikäli motivaationpuutetta tuskin esiintyy. Ottelu alkaa Pirkkolassa kello 16.00.

Edellisessä SM-liigakohtaamisessa Pirkkolassa reilu kuukausi sitten Dicken otti selkeän voiton lukemin 32-20.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!