Lyömätön Cocks matkaa HIFK:n vieraaksi

Viikonloppuna pahasti Dickenin jyrän alle jäänyt HIFK on kovan paikan edessä hakiessaan kasvojenpesua keskiviikkona, kun Helsingin Urheilutalolle saapuu vieraaksi voitosta voittoon edennyt Cocks.

Cocks on napsinut pelaamistaan kymmenestä ottelusta yhtä monta voittoa ja keskimääräinen voittomarginaali riihimäkeläisillä on ollut peräti yli kymmenen maalia. HIFK majailee puolestaan tasaisessa alemmassa keskikastissa kuudennella sijalla.

Cocks sai viikonloppuna tehdä töitä tosissaan Atlas Vantaan vieraana, mutta karkasi lopulta viimeisen 20-minuuttisen aikana omille teilleen ja selvään voittoon.

HIFK:n itsenäisyyspäivän viikonloppu sen sijaan oli sysimusta. Vierailu Pirkkolassa ei jättänyt käteen juuri mitään positiivista, kun Dicken nöyryytti tähtipaitoja peräti 21 maalin erolla. Kuvaavaa ottelulle HIFK:n kannalta oli vain 14 tehtyä maalia.

Joukkueet kohtasivat kauden alussa syyskuussa Riihimäellä ja Cocks vei voiton tuolloin selkein lukemin 33-17. HIFK lähtee nyt hakemaan revanssia kotihallissaan. Ottelu alkaa keskiviikkona kello 20.00.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!