Kohti puolivälieriä: Atlas Vantaa ja ÅIFK iskevät yhteen

Ainakin paperilla Atlas Vantaan ja ÅIFK:n puolivälieräkohtaaminen on ennakkoon tasaisin. Joukkueet päätyivät runkosarjassa sijoille 4. ja 5. ja myös voittivat toisensa ristiin.

ÅIFK:n pelaaminen on kuluvalla kaudella nostanut selkeästi tasoaan ja tämä myös päävalmentaja Ulf Andersson nostaa runkosarjan merkittävimmäksi anniksi.

– Kaikkien pelaajien panos on ollut positiivista ja vaikka pelaajia on vähän erityisesti yhdeksään metriin, olemme onnistuneet parantamaan niin pelaajat henkilökohtaisesti kuin kokonaisuutenakin ja sen myötä olemme voittaneet myös enemmän otteluita, Andersson tiivistää.

– Se on myös joukkueen vahvuus. Olemme pelanneet itsestämme yhtenäisen ryhmän ja pelaajat alkavat löytää toisensa oikein hyvin.

Vahvasti kauteen panostaneilla vantaalaisilla on vienyt aikaa saada kaikki palaset pelissä toimimaan, mutta väläyksittäin peli on kulkenut jo erittäin hyvin ailahteluista huolimatta. Atlas Vantaa vei runkosarjan kaksi kohtaamista nimiinsä selkein lukemin, mutta Samppalinnassa ÅIFK vei voiton. Tuosta tappiosta Vantaalla pyritään nyt ottamaan opiksi.

– Kaksi viimeistä ottelua ÅIFK:ta vastaan ovat olleet vähän ihmeellisiä ja erilaisia. Turussa kohellettiin ja päästettiin ÅIFK tulemaan keskeltä ja viimeksi laidoilta, valmentaja Martin Noodla muistelee Atlas Vantaan verkkosivuilla.

– Käymme tietyt asiat tarkasti läpi. Toista samanlaista kuin viimeksi ei tule. Emme saa tippua puolustuksessa liian alas vaan meidän on pakotettava turkulaiset heittämään kauempaa.

Molemmat joukkueet ovat saaneet osansa kolhuista kauden aikana ja pienempi vammoja on ollut läpi kauden. ÅIFK:lla on kuitenkin yksi lisähuoli puolivälieräsarjan alla.

– Valto Kuusisto on ollut sairaana. Saa nähdä onko hän kunnossa pudotuspelien alkaessa, Andersson kertoo.

Vastustajaa kunnioitetaan kummassakin leirissä ja varmaa on, että puolivälieräsarjassa tullaan näkemään kovaa taistelua voitoista ja jatkopaikasta.

– Atlaksella on leveyttä ryhmässään. He pelaavat paljon parempaa joukkuepeliä tällä kaudella ja ovat ilman muuta kova vastus, Andersson sanoo.

Atlas-maalilla mainiota kautta pelaava Tuomas Laitinen vastaa kohteliaisuuteen.

– ÅIFK on hyvä joukkue ja on parantanut peliään ja sarjasijoitustaan huomattavasti viime kaudesta, Laitinen muotoilee.

Kohtaamiset runkosarjassa:

11.10. Atlas Vantaa – ÅIFK 32-20
06.01. ÅIFK – Atlas Vantaa 29-24
28.02. Atlas Vantaa – ÅIFK 35-26

Puolivälierien aikataulu:

17.03. 19.00 Atlas Vantaa – ÅIFK
19.03. 18.30 ÅIFK – Atlas Vantaa
24.03. 19.00 Atlas Vantaa – ÅIFK
tarvittaessa:
30.03. 18.30 ÅIFK – Atlas Vantaa
01.04. 19.00 Atlas Vantaa – ÅIFK

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!