IFK:t vastakkain Helsingissä perjantaina

SM-liigan viikonloppu pyörähtää käyntiin jo perjantai-iltana, kun kaimaseurat HIFK ja ÅIFK kohtaavat Helsingin Urheilutalolla.

Otteluun lähdetään tasaisista lähtökohdista, sillä joukkueet miehittävät sarjataulukossa sijoja 5.-6. turkulaisten ollessa pisteen isäntiään edellä.

Kumpikin avasi uuden vuoden voitokkaasti. ÅIFK kaatoi kotonaan Atlas Vantaan ja HIFK haki pisteet Dynamo Riihimäeltä. ÅIFK:lle voitto kärkikaartiin tiukasti pyrkivistä vantaalaisista oli etenkin vahva avays vuodelle.

– Meidän pelissämme on nyt ihan erilaista varmuutta kuin vuosi sitten, Atlas-ottelun yhteydessä 50-vuotispäiväänsä juhlinut ÅIFK-luotsi Ulf Andersson totesi Åbo Underrättelserin mukaan.

– Olen saanut monia hienoja lahjoja, mutta tämä [voitto] oli yksi parhaista.

Joukkueet kohtasivat Turussa marraskuussa ja tuolloin ÅIFK oli vahvempi melkoisessa maalijuhlassa lukemin 38-31.

HIFK kutsuu kaikki seuraihmiset mukaan perhejuhlaan vuoden 2015 ensimmäiseen kotiotteluun. Matsissa esitellään HIFK:n juniorijoukkueet sekä palkitaan syyskauden parhaat tsempparit kaikista ikäluokista. Otteluun on vapaa sisäänpääsy HIFK Käsipallon jäsenkortilla tai millä tahansa HIFK:n kausikortilla.

Ottelu perjantaina alkaa kello 19.00.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!