Atlas hakee paluuta voittokantaan Dynamo Riihimäen vieraana

Atlas Vantaan ”riihimäkeläisjoulukuu” jatkuu lauantaina SM-liigan vierasottelulla Dynamo Riihimäkeä vastaan.

Vantaalaiset kärsivät edellisessä ottelussaan tappion toiselle riihimäkeläisseuralle Cocksille ja lauantain ottelun jälkeen on edessä vielä toinen vierailu Riihimäellä Suomen Cupin Final Fourin merkeissä joulun alla.

Liigakauden neljännessä ottelussa lokakuun alussa Atlas sai ensimmäisen voittonsa juuri Dynamosta, peräti maalein 44-17, ja se muutti joukkueen peli-ilmeen. Nyt takana on kaksi perättäistä tappiota, ja ehdoton tavoite kurssin kääntäminen.

– Voi ehkä sanoa, että henkisesti lauantain ottelu on vaikeampi, valmentaja Martin Noodla arvelee Atlaksen verkkosivuilla ja uskoo, että cupin välierään lataus syntyy automaattisesti.

– Uskon kuitenkin, että saamme taas voittofiiliksen päälle.

Dynamolla on puolestaan alla melkoinen tappioputki, sillä pistepussi ei ole karttunut kauden avauskierroksen jälkeen yhdelläkään pisteellä. Viime viikonloppuna ÅIFK haki pisteet Riihimäeltä 38-28-voitolla.

Atlas lähteen Noodlan mukaan parantamaan viime ottelu heikkouksia, joista yksi oli hidas alastulo hyökkäysten jälkeen.

– Sillä annettiin Cocksille liikaa helppoja paikkoja.

Noodlan ykköstoive on kuitenkin muutamien takapelaajien saaminen mukaan, kun heidän lukumääränsä eri sattumuksien takia oli viimeksi pahimmillaan kolme. Pohjevammasta kärsinyt Toni Aalto kokeilee viikolla, miten paikat kestävät, ja myös Nikko Kinoksen toipumista mahataudilla höystetystä flunssakuumeesta odotellaan.

Varmaa kuitenkin on, että takamiesten kokonaismäärä vähenee yhdellä loppukaudeksi. Seuran johto ja Jure Fistonic päättivät täydessä yhteisymmärryksessä purkaa kroaatin pelisopimuksen. Vähän peliaikaa saanut Fistonic oli itse halukas vaihtamaan maisemaa ja jatkaa uraansa tiettävästi Sveitsin kolmosliigassa.

Ottelu Riihimäellä alkaa lauantaina kello 14.30.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!