SIF puristi lopussa voittoon ÅIFK:sta

ÅIFK ja SIF taistelivat keskiviikkona Samppalinnan palloiluhallissa pisteistä tasaisesti 50 minuutin ajan. Ratkaisuminuuteilla SIF oli kuitenkin isäntiään terävämpi ja puristi voittoon. Loppulukemat kirjattiin siuntiolaisten hyväksi numeroin 25-28.

Kotijoukkue ÅIFK aloitti ottelun terävästi ja repäisi yhdeksässä minuutissa neljän maalin johdon. SIF-luotsi Kaj Hagmanin aikalisä kuitenkin toi toivotun tuloksen ja siuntiolaiset kuroivat kaulan kiinni nopeassa tahdissa. Tästä eteenpäin kohti taukoa edettiin tasaisissa merkeissä ja ensimmäisen 30-minuuttisen päätteeksi taululla olivat lukemat 14-15.

Toisen erän alussa SIF oli muutamaan otteeseen jo hiukan karkaamassa, mutta ÅIFK kuroi eron sitkeästi umpeen. Viimeisen kymmenminuuttisen käynnistyessä oltiin tasanumeroissa. Maaleja ei tämän jälkeen enää montaa nähty, mutta siuntiolaisten jyvä pysyi sen verran kohdillaan, että joukkue väänsi väkisin voittoon tarvittavat osumat ja vei pisteet lukemin 28-25.

Ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin vei varmasti tolppien välissä torjkunut SIF-maalivahti Rony Leven.

– Pelattiin hyvin. Puolustus oli hyvä toisella puoliajalla. Oli kiva olla maalivahti, Leven totesi.

SIF-luotsi Kaj Hagman ei sen sijaan ihan yhtä tyytyväinen ollut puolustuspeliin.

– Joulutauon huomasi erityisesti puolustuspelaamisessa. Hyökkäyspelimme oli sen sijaan ajoittain oikein hyvää.

Kotijoukkueen valmentaja Ulf Anderssonia jäivät hiertämään erotuomariratkaisut.

– Hyökkäämisemme oli hyvää ensimmäisellä puoliajalla. Tuomarit sen sijaan eivät nousseet ottelun tasolla. Meitä vastaan vihellettiin joka hyökkäyksessä, kun vastustaja sai puolestaan tuplapalkinnon, Andersson kuvaili.

ÅIFK-SIF 25-28 (14-15)

Yleisömäärä: 185

Maalintekijät:
ÅIFK: Arttu Tamminen 3, Joonas Nieminen 1, Albert Lindholm 1, Frans Lindholm 3,
Christoffer Sjöblom 3, Alvaro Arenas 3, Christoffer Nyström 6, Andreas Nyström 5
SIF: Patrik Grönberg 2, Gustav Svanbäck 1, Jaan Kauge 1, Anton Luuppala 7, Antti
Tahvanainen 5, Christoffer Modig 3, Janne Korpimäki 8

Ulosajot:
ÅIFK: Arttu Tamminen (2kpl), Alvaro Arenas, Andreas Nyström
SIF: Ravo Voosalu

Lähivakuutus tähtipelaajat:
*** SIF: Rony Leven
** SIF: Anton Luuppala
* ÅIFK: Christoffer Nyström

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!