Cocks eteni varmaan avausvoittoon

Cocks ratkaisi välierien avausottelun pitkälti jo ensimmäisen puoliajan lopussa. SIF jäi tasaisen alun jälkeen altavastaajaksi ja Cocks eteni lopulta selkeään voittoon numeroin 34-23 ja otti ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan.

Ensimmäinen puoliaika eteni puoliväliin saakka tasaisena ja reilun 15 minuutin jälkeen oltiin numeroissa 8-8. Tästä Cocks alkoi kuitenkin vähitellen hivuttautua karkumatkalle ja ero kasvoi tasaisesti. Taukoa Riihimäellä vietettiin numeroissa 18-11.

Toisella puoliajalla asemat pysyivät pitkään samoina ja vielä puolivälissä toista jaksoa SIF oli iskuetäisyydellä kuuden maalin päässä. Lähemmäs siuntiolaiset eivät enää kuitenkaan päässeet ja Cocks seilasi lopulta selvään voittoon 11 maalin erolla.

Vieraiden vahva alku ei yllättänyt ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valittua Kristian Janssonia.

– Siuntio tuli alussa kovaa. Tiedettiin, että ne tulee väsymään ja me jaksetaan painaa. Sitten 20 minuutin kohdalla jyrättiin. Punainen kortti vähän sekoitti pakkaa. Sitten pelailtiin loppuaika, Jansson kertasi.

Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki oli kokonaisuuteen suhteellisen tyytyväinen.

– Pelaamattomuus hieman näkyi puolustuksessa. Hyökkäyspää toimi, kun pelailtiin joukkueena niin kuin oli sovittu. Thilman kyllä poimi maaleja, mutta hyökkäyspelistä en ole tällä hetkellä yhtään huolissani.

SIF-luotsi Kaj Hagman näki ottelun ratkaisun syntyneen puolustuspäässä.

– Alussa ei oltu mukana pelissä, mutta viiden minuutin päästä päästiin mukaan. Puolustuspää ei tänään meillä toiminut. Antonin poissaolon myös huomasi, kun pelasin hänen paikkaansa. Cocks puolusti hyvin ja eroa tuli taululle.

– Nyt kerätään voimia seuraavaan peliin.

Cocks – SIF 34-23 (18-11)

Yleisömäärä: 346

Maalintekijät:
Cocks: Rogenbaum Antti 2, Valo Antti 6, Jansson Kristian 5, Safronii Gheorghe 2, Tamminen Teemu 7, Sjöman Robin 3, Järve Kristo 3, Voika Kristo 2, Leikama Niko 4
SIF: Grönberg Patrik 9, Thilman Stig 1, Jukola Joni 5, Svanbäck Gustav 1, Kauge Jaan 1, Voosalu Ravo 2, Rehnberg Albert 1, Modig Christoffer 1, Korpimäki Janne 1, Hagman Kaj 1

LähiTapiola-tähtipelaajat:
* Valo Antti
** Grönberg Patrik
*** Jansson Kristian

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!