Cocks saanut ladata akkuja – ”Terveystilanne parempi kuin koko kaudella”

Cocks on viettänyt itselleen merkillistä viikkoa ennen SM-liigan välierien alkua. Kun puolivälieräsarja ÅIFK:ta vastaan meni poikki suoraan kolmessa ottelussa, on Cocks päässyt todella pitkästä aikaa keskittymään koko viikon pelkästään harjoitteluun.

Cocksin päävalmentaja Kaj Kekin mukaan on jopa vaikea arvioida millaisessa iskussa joukkue juuri nyt on.

Kuva: Juha Tamminen

Kuva: Juha Tamminen

– Ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun olemme päässeet valmistautumaan rauhassa koko viikon verran. Kiva nähdä millainen vaikutus sillä on, Kekki sanoo.

Joka tapauksessa Cocks pääsee välieriin SIF:aa vastaan paitsi levänneenä myös laajalla materiaalilla.

– Nico Rönnberg on edelleen poissa, mutta kaiken kaikkiaan joukkueen terveystilanne on parempi kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella – vain yksi mies varmasti sivussa.

Välierävastustaja ratkesi vasta perjantai-iltana, mutta tällä ei menneen viikon kuvioihin ole Kekin mukaan ollut mitenkään ratkaisevaa merkitystä.

– Emme sen enempää ennakkoon miettineet tai odottaneet sitä kuka vastaan tulee. Kun se nyt selvisi, niin lauantaina käytiin harjoituksissa vähän läpi myös sitä mitä Siuntio kentällä tekee.

– Enemmän tässä on koko kausi kuitenkin keskitytty joukkueen omaan tekemiseen.

Vastustajan vahvuudet ovat hyvin tiedossa Riihimäellä ja toki HC Westin pudottaminen kertoo SIF:n yllätysvalmiudesta.

– Nyt tulee sarjan toinen miesten joukkue vastaan, Kekki heittää.

– Siuntio on fyysinen joukkue, joten edessä on varmasti vähän erilaisia pelejä kuin yleensä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!