Riihimäki

HIFK haastamaan Cocksia

Keskiviikkoiltana HIFK matkustaa SM-liigakarttaa ajatellen pitkälle pohjoiseen, kun vierasmatkan kohteena on Riihimäen urheilutalo Kanta-Hämeen etelärajalla ja vastaan asettuu kotiyleisönsä tukema hallitseva mestari Cocks.

Joukkueet pelasivat harjoituskaudella kaksi sparrausmatsia, joissa Cocks keräsi selvät voitot haparoivan IFK-puolustuksen kustannuksella. Liigapelien alettua HIFK sai kuitenkin pelinsä tiiviimpään malliin, ja neljästä ensimmäisestä pelistä tuloksena oli mukavat kolme voittoa vain yhdellä tappiolla sarjaa johtavalle HC Westille.

Normaaliin tapaan kiireistä pelikalenteria huhkiva Cocks on pelannut kotimaan liigassa vain kolme ottelua, ja tappiosarakkeesta löytyy melko yllättävä merkintä SIF:n käsialalla. Siuntiolaiset onnistuivat edelliskierroksella pysäyttämään riihimäkeläiset neljän maalin kotivoitolla 30-26 aiheuttaen Cocksille ensimmäisen tappion. Näin keskiviikkona kentällä nähdään takuuvarmasti ärsyyntynyt kotijoukkue.

HIFK:n liigakausi alkoi kahdella peräkkäisellä voitolla Atlaksesta ja BK-46:sta, kolmannella kierroksella West ei antanut mahdollisuuksia mutta pari päivää myöhemmin IFK pystyi kaatamaan Dickenin kotikentällä. Kuudella sarjapisteellä IFK jakaa sarjataulukon kakkossijan yhdessä Dickenin kanssa tappiottoman HC Westin takana.

HIFK:n kokoonpanosta puuttuvat keskiviikkona alavartalovammoista kärsivät Mika Sivén ja Kristian Loikala.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!