Otteluennakko

Viikonloppuna pelataan tuplakierros

SM-Liigan ohjelmassa yhteensä kahdeksan peliä viikonvaihteessa.

Käsipalloväen kevät lähestyy kovaa vauhtia. Äärimmäisen tasaista ja jännittävää runkosarjaa on Liigassa pelaamatta seitsemän ottelukierrosta. Tulevana viikonloppuna pelataan kaksi kierrosta, jonka jälkeen Liiga jää kymmenen päivän tauolle. Tauon aikana joukkueilla on mahdollisuus keskittyä pienten pelillisten asioiden hiomiseen ja pikkuvaivojen hoitamiseen ennen ratkaisupelejä.

HC West on käytännössä jo kuitannut runkosarjan nimiinsä ja Akilleksen asema pahnan pohjimmaisena näyttää olevan kiveen hakattu. Kaikki muut sijat ovat käytännössä auki. SIF on tällä hetkellä kiinni toisessa suorassa välieräpaikassa, mutta Cocks ja HIFK hengittää niskaan. Myös Atlaksella voi olla tähän vielä sanansa sanottavana. Cocks on kolme pistettä Atlasta edellä, mutta kohtaa lauantaina SIF:n kun taas Atlas pelaa Porvoossa. Sunnuntaina joukkueet kohtaavat keskenäisessä voimanmittelössä Myyrmäessä.

ÅIFK, BK-46 ja Dicken käyvät omaa “pleijaritaisteluaan” viimeisestä pudotuspelipaikasta. Kaikki kolme seuraa mahtuvat tällä hetkellä kahden pisteen sisään. Sunnuntaina Dicken on lähes pakkovoiton edessä, kun se isännöi Akillesta.

Joltakin joukkueelta pari upeaa esitystä ja muiden kohmelo voi kuitenkin vielä kääntää asetelmat päälaelleen.

Kuva: Francois Perthuis

Kuva: Francois Perthuis