Westin Anders Genberg; ”Esimerkkiä pitää näyttää nuoremmille”

HC West kärsi kauden avaustappionsa viime viikolla Dickenille ja nyt edessä on toinen kova haaste, kun hallitseva mestari Cocks saapuu keskiviikkona vierailulle Kauniaisiin. Westin nuoren joukkueen yksi tukipylväistä on 23-vuotias pelinrakentaja Anders Genberg.

Todellisesta käsipallosuvusta lähtöisin Grankulla IFK:n kasvatti Genberg kertoo saaneensa merkittävimmät käsisoppinsa isältään, joka valmensi poikaansa ja tämän juniorijoukkuetta. Viimeiset vuodet hän on ammentanut tietoa entisen huipputähden, lajiguru Mikael Källmanin alaisuudessa Westissa.

Meneillään olevaa kautta Genberg pitää haasteellisena Westin kokemattomalle joukkueelle.

– Meillä on hyvin nuori joukkue. Lukeudun vanhempiin pelaajiin. Esimerkkiä pitää näyttää ja olla avuksi nuoremmille. Pelaan pelinrakentajana, mikä mielestäni sopii minulle, sanoo Genberg Länsiväylän haastattelussa.

Vahvuuksinaan 190-senttinen ja 95-kiloinen raataja pitää pelikäsitystä, vastustajan analysointia ja nopeutta. Eniten pelaajana hän kaipaa yleis- ja heittovoimaa sekä tasaisen suoritustason löytämistä. Genberg haluaa pärjätä pelaajana Suomessa niin hyvin kuin mahdollista.

– Jos on edellytyksiä ulkomaille, sitäkin voisi kokeilla.

Tärkeimpinä saavutuksinaan Genberg pitää SM-kultaa ja cupin voittoa 2012. Merkkipaaluihin kuuluu myös selviytyminen ja pelaaminen nuorten EM-kisoissa viitisen vuotta sitten.

– Monipuolisuus, erinomainen valmentaja, yhteishenki ja kova halu kehittyä ovat Genbergin mielestä nykyisen Westin valtteja.

Inhottavimpina vastustajina liigassa hän pitää nyt vastaan asettuvaa Cocksia ja Westin sekä cupissa että SM-liigassa kaatanutta Dickeniä.

– Cocksilla on ollut hyvä joukkue niin kauan, kun olen pelannut miesten sarjassa.

Dickenissä hän pelasi itse kolme kautta.

– Sieltä löytyy paljon tuttuja ja ystäviä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!