Muutoksia ÅIFK:n valmennukseen – Aku Kuusisto vastuuseen

ÅIFK on vapauttanut Robin Karlssonin edustusjoukkueen päävalmentajan tehtävistä. Loppukaudeksi päävalmentajaksi nousee joukkueen pelaavana apuvalmentajana viimeiset kaksi ja puoli vuotta toiminut Aku Kuusisto.

Samassa yhteydessä Kuusiston pelit maalivahtina on tältä kaudelta pelattu ja hän tulee keskittymään kevätkaudella ainoastaan valmentamiseen. Kuusisto saa apuvalmentajakseen Siuntiosta Turkuun muuttaneen ja pitkän uran pelaajana sekä eri valmentajatehtävissä SIF:ssa toimineen Harry Wikströmin.

– Haluamme kiittää Robinia seuralle antamastaan panoksesta viimeisen vajaan kolmen kauden aikana. Joukkueen peli ja tulokset eivät runkosarjassa valitettavasti vastanneet tällä kaudella enää sitä kehittyvää käyrää, jota Robin Turussa ensimmäisenä kahtena vuotena sai aikaiseksi. Menossa oleva kausi on tietysti vallitsevan tilanteenkin eläessä ollut haasteellinen, mutta jatkosarjan alkaessa näemme, että joukkue tarvitsee uuden alun puhtaalta pöydältä, ÅIFK:n puheenjohtaja Ville Perho sanoo seuran tiedotteessa.

– Aku on ehdottomasti yksi Suomen lupaavimmista valmentajista ja näyttänyt taitonsa nuorten pelaajien kehittäjänä ja akatemiajoukkueiden valmentajana. Nyt hän saa oikeutetun tulikasteensa aikuisten sarjan päävalmentajana. Harry Wikström kattavalla kokemuksellaan on varmasti hyvä apu Akulle kevätkauden projektissa. Uudella valmennuksella ja pelaajilla on nyt vajaa kolme viikkoa aikaa valmistautua helmikuussa alkavaan jatkosarjaan jossa joukkue varmasti taistelee play-off paikasta.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!