Kohti välieriä: Cocks – Atlas Vantaa

Runkosarjan ykkönen ja hallitseva mestari Cocks kohtaa SM-liigan välierissä Atlas Vantaan ja riihimäkeläiset ovat ennakkoon selkeitä suosikkeja.

Cocks vei runkosarjan kaikki kolme kohtaamista nimiinsä ja etenkin kotiottelunsa varsin selkein lukemin. Nyt Cocks joutuu kuitenkin lähtemään välieriin alla mestaruuteen päättynyt Baltian liigan tiukka Final 4 -turnaus.

– Nyt luotamme siihen, että Cocksilla on vielä Baltian liigan hapot jaloissa ja meillä on tuoreet jalat. Lähdemme taistelemaan Riihimäelle, että saisimme tasaisemmat lukemat kuin aikaisemmin, Atlas Vantaan Sebastian Säkkinen suunnittelee.

Cocks-luotsi Kaj Kekki myöntää, että aikataulussa on tietyt haasteensa.

– Vielä maanantaina ei suotu ajatustakaan keskiviikon pelille. Katsoimme sitä tiistaina iltapäivällä. Tällä hetkellä suurimmat ovat varmasti pelaajien päissä eikä jaloissa.

Atlas-valmentaja Ken Sirenius tiedostaa, että edessä on joka tapauksessa iso haaste ja vantaalaiset tarvitsevat täydellistä onnistumista pystyäkseen horjuttamaan Cocksia.

– Iso fokus on omassa tekemisessä. Meidän pitää keskittyä 100-prosenttisesti jokaiseen sekvenssiin, jos haluamme haastaa Cocksin.

Atlas Vantaa pelasi puolivälieräsarjassa HIFK:ta vastaan täydet viisi ottelua, mikä saattaa kuitenkin olla välieräsarjaa ajatellen vain eduksi.

– Puolustus- ja maalivahtipelaaminen on ollut hyvää. Ne ovat parantuneet HIFK-sarjan aikana. Hyökkäyspäässä meidän on oltava erittäin kurinalaisia, ettei Cocks pääse kontraamaan. He ovat siinä vielä parempi kuin HIFK, Sirenius miettii.

– HIFK-sarjassa kaivettiin henkisiä taskuja ja kasvoimme enemmän yhteen. On iso etu, että pääsimme yhteisen pelin tekemiseen.

Samaan uskoo myös Säkkinen.

– Puolivälieräsarja on meille eduksi. Samoin maajoukkuetauko teki hyvää, ja saimme hioa taktiikkaa. Pitää saada heidän iso puolustuksensa liikkumaan ja iskettyä väleihin, Säkkinen suunnittelee.

Cocks on kuitenkin tottunut myös urakoimaan. Välierien tiivis ottelutahti ei ainakaan riihimäkeläisiä haittaa.

– Olemme pelanneet koko kauden kovaa tahtia, ja nyt toisen ja kolmannen pelin välillä on pari päivää, eli tahti on aika löysäkin, Kekki naurahtaa.

– Vastustajalla on iso fyysinen puolustus ja hyvin kontraavat laidat. Puolustus on saatava auki.

Cocks pääsee välieriin käytännössä parhaalla kokoonpanollaan. Atlas Vantaan riveistä sen sijaan Heikki Laitinen ja Milos Maksimovic ovat poissa.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!