Cupin mestaruus ratkeaa sunnuntaina

Suomen Cupin Final Four Pirkkolassa huipentuu sunnuntaina kello 16.30 alkavaan finaaliin, jossa kohtaavat Dicken ja Atlas. Dicken raivasi tiensä loppuotteluun kaatamalla lauantaisessa välierässä Cocksin ja Atlas puolestaan kukistamalla SIF:n.

Joukkueet kohtasivat SM-liigassa vajaa kuukausi sitten samalla areenalla ja tuolloin Dicken oli vahvempi maalein 24-17. Atlas on kuitenkin tämän jälkeen löytänyt hyvän vireen ja lauantainen välierävoitto oli vantaalaisille jo kolmas voitto putkeen. Toki Dickenin voittoputki on vielä pidempi ja ulottuu jo yli kuukauden mittaiseksi.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat Suomen Cupissa 1. kierroksella ja Dicken vei jatkopaikan maalein 29-22 ja eteni myös vuosi sitten finaaliin saakka, mutta taipui tuolloin Cocksille.

Ennen viime kautta kumpaakaan tämän kauden finalistia ei olla toviin loppuottelussa nähtykään. Dicken voitti cupin mestaruuden kaudella 1996-97 voitettuaan finaalissa GrIFK:n ja tuo oli myös joukkueen edellinen finaaliesiintyminen ennen viime kautta. Dicken on voittanut cupin kahdesti ja toinen mestaruus tuli kaksi vuotta aiemmin Kiffenin kaaduttua finaalissa.

Atlaksen osalta cupin finaaleissa pelaamisesta on vierähtänyt jo yli 20 vuotta. Kaudella 1991-92 Atlas kohtasi – tuolloin vielä kaksiosaisena pelatussa – finaalissa PIF:n ja vei toistaiseksi ainoan cupin mestaruutensa.

Kumpi palaa pitkän tauon jälkeen cupin mestariksi? Se selviää sunnuntaina Pirkkolassa kello 16.30 alkaen.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!