Cocks taipui tappioon European Leaguen avauksessa

Cocks kärsi tappion EHF European Leaguen avausottelussaan kotonaan Cocks Areenalla lohkon ehkä suurinta ennakkosuosikkia ranskalaista HBC Nantesia vastaan.

Cocks lähti otteluun nimekästä vastustajaa vastaan ennakkoluulottomasti ja oli alkuminuutit niukasti johtoasemassa. Peli jatkui tasaisena, vaikka Nantes pääsi välillä edelle ja vielä 17. minuutilla lukemat olivat tasan. Taukoa kohden vieraat pääsivät kuitenkin hienokseltaan niskan päälle ja kiskaisivat neljän maalin johdon.

Toinen jakso alkoi Cocksin kannalta murheellisesti Nantes’n vietyä avausminuutit puhtaasti 4-0 ja samalla takaa-ajomatka alkoi olla melkoinen. Cocks pyrki peliin vielä mukaan, mutta vieraat venyttivät väkisin eroa vielä lisää.

Vierasjoukkue oli vahvempi lopulta varsin selvällä erolla. Cocksin kannalta yksi kohtalokas asia olivat runsaat ulosajot, joiden aikana Nantes pääsi iskemään ja toisaalta riihimäkeläisten voimat kuluivat alivoimalla pelaamiseen, mikä alkoi näkyä toisella jaksolla.

Cocks kohtaa seuraavassa European Leaguen ottelussaan viikon kuluttua tiistaina vieraskentällä tanskalaisen GOG:n.

EHF European League:
Cocks – HBC Nantes 28-40 (14-18)

Cocksin maalintekijät: Djordje Djekic 8, Teemu Tamminen 6, Davor Basaric 5, Yury Lukyanchuk 3, Roni Syrjälä 3, Onur Ersin 2, Özgur Sarak 1

2 min. ulosajot: Cocks 8 x 2 min, HBC Nantes 2 x 2 min.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk