BK-46 vei miesten Suomen Cupin tiukan taiston jälkeen

BK-46 ja Dicken järjestivät sunnuntaina miesten Suomen Cupin finaalissa tapahtuman arvolle sopivan tiukan kamppailun, jonka BK-46 käänsi lopussa edukseen.

Finaaliottelun alussa pääosaa esitti Dickenin tiivis puolustus ja tämän myötä lauttasaarelaiset repivät itsensä jo neljän maalin karkumatkalle. BK-46 sai kuitenkin vähitellen raavittua etumatkan umpeen ja tauolle lähdettiin Dickenin niukassa yhden maalin johtoasemassa.

Toinen jakso eteni myös hienoisesti Dickenin merkeissä, mutta kolmea maalia suuremmaksi ero ei missään vaiheessa revennyt ja BK sinnitteli tiukasti tuntumassa. Viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettiin kutkuttavasta tilanteesta 18-19. BK nousi rinnalle ja viimeisen viisiminuuttisen alkaessa ensi kertaa johtoon sitten finaalin avausminuutin. Karjaalaisten johto myös piti loppuun saakka ja näin BK juhli cup-mestarina.a

Cupin mestaruus oli BK-46:lle kaikkiaan kahdestoista.

Miesten Suomen Cupin finaali:
BK-46 – Dicken 24-22 (10-11)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
BK-46: Robin Sjöman 6, Oscar Kihlstedt 5, Sebastian Säkkinen 4 (2), Jac Karlsson 3, Linus Lindberg 2, Alex Lignell 2, André Udd 1, Janne Korpimäki 1
Dicken: Ian Martin 7, Max Granlund 5, Filip Söderlund 3 (2), Gusten Montonen 2, Benny Broman 2, Tadas Stankevicius 1, Robin Granlund 1, Joacim Broman 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Jac Karlsson 1 x 2 min, Oscar Kihlstedt 3 x 2 min, sulkeminen 3 ulosajon takia, Robin Sjöman 1 x 2 min
Dicken: Gusten Montonen 1 x 2 min, Max Granlund 1 x 2 min, Robin Granlund 1 x 2 min, Tadas Stankevicius 2 x 2 min

Erotuomarit: Mikael Lindroos – Jan-Erik Leandersson

Yleisöä: 947

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!