SIF väänsi pisteet Dickeniltä

SIF jatkoi tiukkoja otteluitaan SM-liigan avauskierroksilla ja kuittasi ensimmäisen ottelun tappionsa kukistamalla Dickenin kotonaan niukasti.

SIF avasi ottelun terävämmin, mutta Dicken pääsi nopeasti rytmistä kiinni ja käänsi numerot edukseen. Ehkä odotettuakin vieraiden karkumatkaa ei kuitenkaan nähty, vaan SIF kuroi Dickenin johdon kiinni taukoon mennessä.

Toisen jakson SIF aloitti jälleen vahvasti ja taas Dicken tuli takaa rinnalle ja ohikin. SIF kuitenkin käänsi ottelun edukseen toisen jakson jälkimmäisellä puoliskolla ja piti asemistaan kiinni loppuun saakka ottaen arvokkaan voiton viime kauden hopeamitalistista.

SIF:n päävalmentaja Jan Hagman oli enemmän kuin tyytyväinen komeaan voittoon.

– Minulle tämä on uusi alku miesten valmentajana. Olemme tehneet paljon töitä joukkuehengen eteen, koskaan ei anneta periksi ja taistellaan loppuun asti. Hieno tunne tänään. Pelaajat ovat todellakin ansainneet tämän voiton, Hagman hehkutti.

Dicken-luotsi Ken Sirenius ei ollut likimainkaan yhtä aurinkoisissa tunnelmissa.

– Onnea Siuntiolle voitosta. Meidän pelaamisemme oli epätasaista ja meillä on paljon kehitettävää. Ensi viikolla jatketaan töitä.

Ottelun parhaana pelaajana palkittiin SIF:n Niki Tuominen.

– Tuntui hyvältä pelata. Käytiin joukkueen kanssa Kopparnäsissa hakemassa joukkuehenkeä. Tänään oli hyvä fiilis ja tuntui hienolta pelata varsinkin, kun viime kausi jäi vajaaksi loukkaantumisen vuoksi, Tuominen iloitsi.

SIF – Dicken 30-28 (13-13)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
SIF: Niki Tuominen 9, Dmytro Turchenko 7 (2), Anton Luuppala 6, Christoffer Modig 3, Daniel Walander 2, Filip Churlevski 2, Vincent Voutilainen 1
Dicken: Roni Syrjälä 10, Armi Pärt 5, Filip Söderlund 4, Joacim Broman 4 (1), Benjamin Peitsaro 3, Benny Broman 2

Tähtipelaajat
Niki Tuominen SIF 3
Roni Syrjälä Dicken 2
Anton Luuppala SIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
SIF: Christoffer Modig 1 x 2 min, Daniel Walander 1 x 2 min, Filip Churlevski 1 x 2 min
Dicken: Armi Pärt 1 x 2 min, Benjamin Peitsaro 1 x 2 min

Erotuomarit: Samuel Leandersson – Werneri Kivipato

Yleisöä: 185

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk