Cocks varmaan voittoon SIF:sta

Cocks jatkaa SM-liigan kärjessä haettuaan lauantaina pisteet varman esityksen päätteeksi SIF:lta.

Cocks otti nopeasti johtoaseman ottelussa, mutta peli eteni varsin tasaisena. Vierasjohto pysytteli muutamassa maalissa, kunnes Cocks alkoi hiukan repiä lisää eroa avausjakson lopulla.

Tauon kuuden maalin ero ei toisella jaksolla kaventunut, vaan Cocks lisäsi johtoaan, joka kasvoi nopeasti kymmeneen maaliin. Ottelu alkoi olla ratkaistu ja Cocks keskittyi pitämään kiinni johtoasemastaan ja kahdesta pisteestä.

SIF-luotsi Jan Hagman harmitteli edelleen runsaita poissaoloja, mutta ei selitellyt tappiota.

– Onnittelut Cocksille ja iso hatunnosto myös omille pelaajillemme, jotka taistelivat Cocksia vastaan poissaoloistamme huolimatta. Kunhan saamme kaverit sairastuvalta takaisin, niin matkamme jatkuu, Hagman valoi uskoa.

Cocksin päävalmentaja Christophe Viennet näki ottelusta irronneen voiton lisäksi muutakin.

– Käytimme ottelussa kaikkia pelaajiamme ja meillä oli mahdollisuus testata joitain uusia taktisia kuvioita, Viennet totesi.

Ottelun parhaan pelaajan tittelin nappasi jälleen kerran nimiinsä Cocksin Teemu Tamminen, joka oli Viennet’n kanssa samoilla linjoilla ja harmitteli samalla SIF:n kapeaa ryhmää.

– Pelattiin koko peli 7 kenttäpelaajalla, kun kokeiltiin uutta. Voitettiin tänään!

– Tsemppiä SIFlle, kun oli ohut joukkue tänään, Tamminen kannusti vastustajaakin.

SIF – Cocks 26-39 (13-19)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
SIF: Dmytro Turchenko 9 (2), Christoffer Modig 6, Vincent Voutilainen 4, Axel Sjöstedt 3, Artur Ekman 2, Daniel Walander 1, Joonas Ahola 1
Cocks: Teemu Tamminen 10 (4), Nuno Martins Afonso Santos 6 (1), Edson Imare 6, Davor Basaric 4, Santeri Vainionpää 3, Vitalie Nenita 3, Teimuraz Orjonikidze 2, Pavel Duda 2, Piotr Rybski 1, Julius Kemppainen 1, Roope Ahlgren 1

Tähtipelaajat
Teemu Tamminen Cocks 3
Davor Basaric Cocks 2
Dmytro Turchenko SIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
SIF: Christoffer Modig 1 x 2 min, Daniel Walander 1 x 2 min, Vincent Voutilainen 1 x 2 min
Cocks: Davor Basaric 1 x 2 min, Pavel Duda 1 x 2 min

Erotuomarit: Niko Tillan – Magnus Roth

Yleisöä: 77

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä HandisTV:stä!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk