ÅIFK:lle kauden avauspiste

ÅIFK avasi kauden pistetilinsä lauantaina, kun jännittävä kamppailu HIFK:ta vastaan päättyi Samppalinnassa pistejakoon.

Vierailija HIFK aloitti terävämmin, mutta ÅIFK sai nopeasti juonesta kiinni ja nousi tasoihin jo ennen avausjakson puoliväliä. HIFK nykäisi vielä kertaalleen, mutta ÅIFK kuroi taas eron umpeen ja käänsi tilanteen niukasti edukseen tauon kynnyksellä.

Toinen jakso alkoi tasaisena ja vielä lukemissa 22-22 oltiin tasatilanteessa. Tästä ÅIFK alkoi vähitellen ottaa johtoasemaa haltuunsa, mutta HIFK roikkui muutaman maalin tuntumassa. Viimeisellä kymmenminuuttisella HIFK nousi vielä rinnalle ja tasatahtia edettiin loppuun saakka.

ÅIFK-luotsi Aku Kuusistoa pistetilin saaminen auki lämmitti.

– Mahtava taistelu ja niin ansaittu piste meidän kundeille. Voittoonkin oli tänään sauma, mutta tämä tuntuu tärkeältä jo koko joukkueelle. Viikko on ollut flunssainen ja sitä myöten haastava, mutta emme hyväksyneet sitä tänään tekosyynä, Kuusisto sanaili.

– Yksi toive mulla olisi: enemmän yleisöä ja omia junnuja taas katsomaan, se olisi koko seuralle tärkeää!

Myös ottelun parhaana pelaajana palkittu ÅIFK:n Kristian Jansson oli esitykseen tyytyväinen.

– Meillä oli hyvä puolustus ja maalivahdeiltamme nähtiin hyviä torjuntoja – sitä kautta tämä tulos, Jansson kertasi.

ÅIFK – HIFK 31-31 (16-15)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
ÅIFK: Wilhelm Hammarberg 8, Aleksandar Trenchevski 6, Valter Georgs 5, Kristian Jansson 4, Ilija Krstevski 3 (1), Liam Ranta-aho 2, Cajus Maskula 2, Elias Nyman 1
HIFK: Rui Coelho Martins Rolo 9, Oscar Udd 5 (2), Vladimir Knopinskii 5 (2), Joel Hagström 3, Viktor Grönmark 3, Antti Koskela 2, André Udd 1 (1), Aliaksandr Tsitou 1, Jakob Valdemar Meinander 1, Bogdan Klepa 1

Tähtipelaajat
Kristian Jansson ÅIFK 3
Rui Coelho Martins Rolo HIFK 2
Valter Georgs ÅIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
ÅIFK: Aleksandar Trenchevski 2 x 2 min, Liam Ranta-aho 1 x 2 min, Robin Keto 1 x 2 min, Robin Mattsson 1 x 2 min
HIFK: Antti Koskela 1 x 2 min, Rui Coelho Martins Rolo 1 x 2 min, Viktor Grönmark 1 x 2 min

Erotuomarit: Mikael Voionmaa – Sami Kinnari

Yleisöä: 66

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä HandisTV:stä!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk