Kohti kautta: HIFK

Viime kaudella puolivälieriin saakka yltänyt HIFK lähtee alkavaan kauteen uudessa ja samalla tutussa komennossa, kun Rostislav Grinishin palasi päävalmentajaksi.

Grinishin on ollut muutaman vuoden poissa Suomesta, mutta paluu on sujunut kitkatta. Ympäristö etenkin HIFK:ssa on tuttu monen yhteisen vuoden ajalta.

– Tunnen seuran lisäksi suomalaisen käsipallon ja se helpottaa tehokasta työskentelyä pelaajien kanssa, Grinishin vahvistaa.

Rooli HIFK:ssa ei ole yksinomaan päävalmentajan, vaan nyt Grinishinillä on selkeä rooli myös junioripuolella. Tämän toivotaan myös tasoittavan tietä junioreista kohti edustusjoukkuetta.

– Olen vastuussa nyt myös nuorista, jotka pyrkivät ylöspäin ykkösjoukkueeseen, Grinishin muotoilee.

Junioreita on jo tälle kaudelle nostettu ykkösjoukkueeseen useampia. Lähtijöitäkin on, mutta kaikkiaan mitään suurta myllerrystä HIFK:ssa ei ole tapahtunut sitten viime kauden. Lähtökohdat kauteen ovat Grinishinin mukaan vähintäänkin lupaavat.

– Meillä on aika hyvä joukkue ja pyrimme pelaamaan alkavalla kaudella omaa peliämme. Olen tyytyväinen ryhmään, joka minulla on.

– Lähdemme pelaamaan taitavaa ja nopeaa käsipalloa, Grinishin kuvaa HIFK:n tavoittelemaa pelillistä ilmettä.

HIFK
Kaudella 2021-22: 5., putosi puolivälierissä Cocksille otteluvoitoin 0-3

Tulleet pelaajat:
Rui Rolo (HC Atomix, BEL)
Jakob Meinander (oma juniori)
Oskari Suopajärvi (oma juniori)
Vili Leppänen (oma juniori)
Viljo Ukkonen (oma juniori)

Lähteneet pelaajat:
Niklas Zilliacus (GrIFK)
Dejan Karan
Samuli Vihavainen
Viktor Gruzinskii
Martin Adamson
Harri Loikala (lopettanut)

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk