HIFK-GrIFK avaa jatkosarjaviikonlopun jo perjantaina

SM-liigan jatkosarjat jatkuvat jälleen viikonloppuna ja ohjelmassa on kaikkiaan kolme ottelua.

Ylemmän jatkosarjan kamratderby HIFK:n ja GrIFK:n välillä pelataan jo perjantaina ja lauantaina pelataan niin alemman jatkosarjan ottelu ÅIFK – SIF kuin ylemmän jatkosarjan kamppailu BK-46 – Cocks.

GrIFK otti runkosarjassa vakuuttavasti kolmannen sijan Cocksin ja BK-46:n jäljessä. Perjantain vierasjoukkue GrIFK on ollut HIFK:lle vaikea vastustaja kauden aiemmissa peleissä, jotka ovat olleet yleisöön meneviä, vauhdikkaita ja tasaväkisiä. Grani vei runkosarjassa kaikki kuusi sarjapistettä, ja antoi HIFK:n tehdä yhteensä vaivaiset 63 maalia (25-22, 27-20, 24-21).

Myös HIFK pärjäsi hyvin BK:ta vastaan Karjaalla, mutta isännät onnistuivat varmistamaan 37-33 kotivoiton ottelun neljällä viimeisellä maalilla. HIFK tavoittelee yhä avauspisteitään jatkosarjassa ja kun arvokas voitto BK:sta nosti kauniaislaiset jo kolmeen pisteeseen aivan raitapaitojen tuntumaan. HIFK:lta vaaditaan siis kahta peräkkäistä voittoa Granista, jotta Röda ehtisi vielä tavoitella loppusarjan kolmatta sijaa.

Lauantain ylemmässä jatkosarjassa kohtaavat runkosarjan kakkonen BK-46 ja Cocks Karjaalla. Cocks on tekemässä jo pientä eroa muihin BK:n viime viikonlopun tappion myötä. BK oli Kauniaisissa matkassa vain yhdeksän ulkopelaajan voimin, mutta nyt pelaajatilanteen pitäisi olla parempi.

– Uskoisin, että meillä on jokunen pelaaja takaisin rivissä. Pelaajia on ollut poissa sairastumisten ja loukkaantumisten takia, joten ainakin kipeinä olleet ovat palaamassa. Samalla katsomme kuitenkin pidemmälle ja pyrimme siihen, että koko ryhmä on käytettävissä, kun pelataan vielä isommista panoksista, BK-luotsi Andreas Rönnberg sanoo Västra Nylandissa.

Alemman loppusarjan ottelussa ÅIFK – SIF taistellaan lauantaina tiukasti viimeisestä puolivälieräpaikasta. Dicken kaatoi viime viikonloppuna SIF:n ja otti tukevan otteen jatkosarjan ykköspaikasta.

– Sen myötä [lauantain] ottelu on entistäkin tärkeämpi. Olemme ehkä ennakkosuosikkeja, mutta helppoa siitä ei missään nimessä tule. Yritämme nostaa peliämme vielä pykälää korkeammalle tasolle, SIF:n päävalmentaja Jan Hagman totesi.

SM-liiga viikonloppuna:
Ylempi jatkosarja:
Pe 23.2. klo 19.15 HIFK – GrIFK
La 24.2. klo 16.00 BK-46 – Cocks
Alempi jatkosarja:
La 24.2. klo 14.00 ÅIFK – SIF

Kaikki kauden ottelut suorina lähetyksinä HandisTV:ssä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä HandisTV:stä!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk