Cocks kotivoittoon GrIFK:sta

Cocks jatkoi voittojen tiellä kaatamalla GrIFK:n keskiviikkona kotonaan pitkään tasaisena pysyneenä ottelussa.

Kotijoukkue Cocks otti pelin haltuunsa alkuminuuteista lähtien ja johti avausjakson puoliväliin saakka kamppailua. Grani nousi kuitenkin tämän jälkeen nopeasti takaa tasoihin ja johtoon saakka, kunnes Cocks käänsi pelin edukseen taas tauon alla.

Toisen jakson alussa Cocks venytti johtonsa jo viiteen maaliin, mutta Grani puristi eron jälleen kahteen maalin jakson puolivälin jälkeen. Lähemmäs vieraat eivät kuitenkaan päässeet ja Cocksin loppuveto varmisti voiton jäämisen Riihimäelle.

Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki nosti ratkaisun avaimeksi ennen kaikkea oman pään pelaamisen.

– Hyvä maalivahtipeli ja puolustuskin saatiin istumaan paremmin. Tekeminen tuntuu vielä tehossa, ei saada vielä 100% ulos joukkueesta. Rasitus on ollut kovaa ja tähtäin europeleihin. Viikon päästä kevennetään treeniä. Peli oli kuitenkin taas askel eteenpäin, Kekki totesi.

GrIFK:n päävalmentaja Mikael Källman jäi kaipaamaan ennen kaikkea tehoja.

– Pelissä meillä paljon hyvää, mutta hyökkäyspäässä heitot kuudesta metristä ja takaa pitää mennä maaliin. Nyt niitä meni liian paljon ohi. Cocksilla on hyvä maalivahti, Källman kehaisi.

Parhaan pelaajan tittelin kuittaisikin molempien valmentajien kehuma Cocks-maalivahti Adrian Tenghea.

– Vastustaja pelasi hyvin. Meille oli vaikea peli. Olemme vielä väsyneitä viime viikosta ja tällä viikolla on vielä tulossa toinen peli. Täytyy tehdä paljon töitä, Tenghea analysoi.

Cocks – GrIFK 25-20 (13-10)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Cocks: Teemu Tamminen 7 (2), Davor Basaric 5, Roni Syrjälä 2, Srdjan Mijatovic 2, Onur Ersin 2, Djordje Djekic 2, Özgür Sarak 1, Sandro Samardzic 1, Vitalie Nenita 1, Ivan Mosic 1, Yury Lukyanchuk 1
GrIFK: Robin Granlund 5, Fredrik Forss 4, Carl Weurlander 3, Daniel Timmerman 2, Richard Sundberg 2, Alexander Qvist 2, Karim Mbembela 1, Jonathan Almark 1

Tähtipelaajat
Adrian Tenghea Cocks 3
Fredrik Forss GrIFK 2
Teemu Tamminen Cocks 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Cocks: Davor Basaric 2 x 2 min, Ivan Mosic 1 x 2 min, Josip Buljubasic 1 x 2 min, Srdjan Mijatovic 1 x 2 min
GrIFK: Alexander Qvist 1 x 2 min, Carl Weurlander 1 x 2 min, Fredrik Forss 1 x 2 min, Richard Sundberg 1 x 2 min, Robin Granlund 2 x 2 min

Erotuomarit: Sami Kinnari – Johan Skogberg

Yleisöä: 248


 

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk