BK-46 selkeään voittoon ÅIFK:sta

BK-46 jatkaa SM-liigan kärkipään kamppailussa haettuaan keskiviikkona voiton ÅIFK:sta selkein lukemin.

Ottelu Turussa alkoi tasaisissa merkeissä ja avausjakson puolivälissä oltiin lukemissa 6-6. Vielä vajaa kymmenen minuuttia ennen taukoa tilanne oli tasan, mutta BK:n vahva loppuveto tauon alla antoi viitteitä tulevasta.

Tauon jälkeen BK venytti neljän maalin taukojohtonsa reilussa kymmenessä minuutissa jo kymmeneen maaliin ja ottelussa alkoi olla ratkaisun makua. BK ei päästänyt ÅIFK:ta enää iskuetäisyydelle ja kaunisteli viimeisellä kymmenminuuttisella vielä voittolukemiaan.

ÅIFK:n päävalmentaja Aku Kuusisto ei omiaan ottelun jälkeen juuri silitellyt.

– Aloitettiin matsi tasaisesti, mutta sitten oltiin kuin lammaslauma. Usko omaan tekemiseen loppui ja kunnioitettiin liikaa vastustajaa. Moni muutos kuten Occin [Oscar Berglund] lähtö vaikuttaa nyt meidän psyykkeeseemme. Tämä oli meiltä pohjanoteeraus, Kuusisto täräytti.

BK-luotsi Andreas Rönnbergin mietteet olivat koko lailla päinvastaiset.

– En ollut oikein tyytyväinen ensimmäiseen jakson, jolloin hukkasimme liikaa paikkoja. Toinen jakso kulki paremmin. Åbo hiukan väsyi, meillä oli leveämpi ryhmä ja jaksoimme toisella tapaa, Rönnberg näki.

Ottelun parhaana pelaajana palkittiin BK-maalivahti Rony Leven, joka viimeistään vei uskon ÅIFK:n takaa-ajolta.

– Meillä oli hyvä puolustus ja taisteluhenki koko matsin läpi. Jaksettiin juosta ja saatiin sitä kautta helppoja maaleja. Ensimmäiset 10 minuuttia oli kovaa vääntöä – ei ollut mikään helppo peli, Leven jakoi tunnustusta myös vastustajalle.

ÅIFK – BK-46 19-34 (12-16)

Maalintekijät (7m maalit):
ÅIFK: Peik Sjöblom 4, Jonne Karttunen 3, Niklas Manderoos 3 (1), Isak Lehvonen 2, Elias Nyman 2, Valter Georgs 1, Eero Laine 1, Santeri Maijala 1, Robin Mattsson 1, Rasmus Nordström 1
BK-46: Oscar Kihlstedt 8, Janne Korpimäki 4, Sebastian Säkkinen 4, Jac Karlsson 3(1), Linus Sjöman 3, Robin Sjöman 3, Jonathan Ekman 2, Miska Henriksson 2, Albert Lindholm 2, Roy Lindqvist1, Oliver Nordlund 1, Jonathan Roos 1

Tähtipelaajat:
Rony Leven BK-46 3
Oscar Kihlstedt BK-46 2
Peik Sjöblom ÅIFK 1

2 min ulosajot ja pelistä sulkemiset:
ÅIFK: Valter Georgs 1 x 2 min, Jussi Brummer 1 x 2 min, Isak Lehvonen 1 x 2 min
BK-46: Robin Sjöman 2 x 2 min, Janne Korpimäki 1 x 2 min

Erotuomarit: Jan-Erik Leandersson – Christopher Metsämäki

Yleisöä: 115

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk