Kohti puolivälieriä: GrIFK – ÅIFK

SM-liigan kauden 2022 toisessa puolivälieräparissa kohtaavat kaimaseurat GrIFK ja ÅIFK.

GrIFK pelasi itsensä ylemmässä jatkosarjassa kolmanneksi ja saa vastaansa alemman jatkosarjan kakkosen ÅIFK:n. Runkosarjassa kauniaislaiset veivät molemmat kohtaamiset nimiinsä ja lähtevät puolivälieräsarjaan suosikkina – tosin ÅIFK sai alemmassa jatkosarjassa pelinsä rullaamaan varsin hyvin.

– Puolustuspää on meillä ollut hyvä koko kauden ja nopeat vastaiskut ovat sellainen asia, jota ollaan parannettu kauden aikana. Parannettavaa on hyökkäyspäässä, liian ailahtelevaa itse otteluissa ja myös ottelusta otteluun, GrIFK:n päävalmentaja Mikael Källman kertaa kauden antia tähän mennessä.

ÅIFK ponnisti puolivälieriin viimeisenä joukkueena, mutta ei joutunut taistelemaan paikastaan play offseissa viimeiseen saakka.

– Saimme etuoikeutetussa asemassa ja ansaitusti viimeiset kaksi peliä vain valmistautua puolivälierien alkamiseen. Jätkät ovat näyttäneet vahvaa henkistä lujuutta synkän ja säätöjen täyteisen marras-joulukuun jäljiltä ja saimme ikään kuin uuden alun kaudelle tammikuun treenitauolla.

– Olemme positiivisessa vireessä, kun kolme viimeisestä neljästä pelistä on päättynyt voittoon. Tulevissa peleissä meidän pitää olla edelleen kliinisempiä molemmissa kenttäpäädyissä: puolustuksessa voitettava enemmän kaksinkamppailuita ja hyökkäyksessä viimeisteltävä vieläkin paremmin, toteaa ÅIFK:n päävalmentaja Aku Kuusisto.

Kuusisto näkee selkeät avaintekijät sen osalta miten ÅIFK pystyy parhaiten haastamaan Granin.

– Granilla on meitä kookkaampi jengi ja erityisesti keskipuolustus, joka on saatava liikkeeseen. Muuten joukkueiden pelaajat ovat vähän turhankin tuttuja toisilleen. Sarjassa nähdään takuulla myös kovatempoisempaa käsipalloa nyt molemmilta joukkueilta, kun alemmassa jatkosarjassa peli meni välillä aika kävelyksi ja odottamiseksi. Näihin tasonnostoihin meidän on oltava valmiita, Kuusisto painottaa.

Vastaavasti myös Källman tietää hyvin ne aseet, jotka on saatava toimimaan nyt, jotta välieräpaikka irtoaa.

– Meidän hyökkäyspelaamisemme pitää olla vaihtelevampaa ja selvempää sekä varmempaa, sillä estämme ÅIFK:n nopeat vastaiskut ja pakotamme heidät pelaamaan puolustusmuuria vastaan.

Puolivälieräparin ratkaisevista tekijöistä päävalmentajilla on myös selkeä ennakkonäkemys.

– Nopea palaaminen puolustukseen ja meidän hyvä puolustuspää ovat avainasioita. Ja niin kuin aina maalivahtipeli nousee tärkeään rooliin, Källman uskoo.

– Puolustus- ja maalivahtipelin voittaminen nousee näissä aina ratkaisevaan rooliin ja se kamppailu meidän on vietävä. Sarjan edetessä ja kuormituksen lisääntyessä olen myös varma, että meidän laajempi rinkimme nousee arvoonsa. Joukkueesta löytyy maalintekijöitä koko kentän leveydeltä ja penkiltä löytyy lisää halukkaita ratkaisijoita ja pelitempon ylläpitäjiä, Kuusisto sanoo.

– Mielenkiintoinen sarja tulossa, toivottavasti yleisö löytää taas hallille molemmilla paikkakunnilla!

Runkosarjassa:
27.11. ÅIFK – GrIFK 27-34
18.12. GrIFK – ÅIFK 35-22

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk