Kamppailu pronssista alkaa keskiviikkona

SM-liigan kauden 2021-22 pronssimitaleiden kohtalo ratkeaa Cocksin ja GrIFK:n välillä ja ensimmäinen pronssiottelu pelataan keskiviikkona 4.5.

Joukkueet kohtaavat keskiviikkona Riihimäellä ja toistamiseen perjantaina 6.5. Kauniaisissa. Pronssin kohtalo ratkaistaan aiemmilta kausilta tuttuun tapaan kahden ottelun yhteistuloksen perusteella.

Pronssiotteluissa kohtaavat aina kaksi pettynyttä joukkuetta. Cocks ja Grani kärsivät kumpikin välieräsarjassaan puhtaan 0-3-tappion, mutta samalla molemmat näyttivät, että erot SM-liigan kärjessä eivät ole suuret.

Pronssi kiinnostaa varmasti useamman vuoden mitaleitta pelannutta Grania ja yhtä lailla Cocks haluaa saada kaudesta jotain konkreettista menestystä vasta välierien alla peräsimeen tarttuneen Lasse Boesenin johdolla.

Runkosarjassa Cocks voitti molemmat ottelunsa Grania vastaan, mutta jatkosarjassa asetelmat kääntyivät päälaelleen. GrIFK voitti kaikki kolme ottelua, ja ohitti sarjataulukossa Cocksin, joka jäi ylemmän jatkosarjan jumboksi. Tästä huolimatta GrIFK saa toimia pronssipeleissä jälleen haastajan roolissa. Cocksin peli välierissä BK-46:tta vastaan parani jatkuvasti.

SM-liigan 1. pronssiottelu:
Ke 4.5. klo 18.30 Cocks – GrIFK

Kauden kaikki ottelut suorana SolidSportilla.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk